Sisusta koti kutsuvaksi

Ihana, oma koti

Sisustamisen ja myös puutarhanhoidon maailma on avautunut vuosi vuodelta enemmän myös meillä täällä Suomessa. Koska vietämme niin suuren osan vuodesta sisätiloissa pitkien syys- ja talvikuukausien tähden, on tärkeää, että myös viihdymme kotona.

Sisustukseen voi laittaa pitkän pennin, jos haluaa. Itse valitsin sen edullisemman, mutta samalla mielenkiintoisemman tavan sisustaa. Näin säästimme tuhansia euroja tinkimättä lopputuloksesta. Seuraavassa rahan arvoisia ideoita.

Tapeteilla tunnelmaa

Parikymmentä vuotta tapettimallisto pyöri samaa laimeaa linjaansa, mutta nyt on palattu takaisin menneeseen, rohkeisiin kuva- ja medaljonki-tapetteihin. Nykyään pelkistetystä pienestäkin huoneesta, saa tapeteilla tehtyä  esim. merenranta maiseman, kaupunkimiljöön tai vaikka kedon tuhansine kukkineen. Valitsin merimaiseman, koska järvimaisema puuttuu vallan luonnollisesta miljööstä.

Kun valitsee tilaa oleskeluhuoneeksi (missä eniten oleskellaan keittiön jälkeen), kannattaa valita se talon valoisin tila, Hyvä on myös tarkastaa näkymä ikkunasta. Esim. olohuoneen ikkunasta katselee mieluummin taivasta/puistoa/pihaa, kuin naapurin seinää.

Kuvatapetit toimivat hyvin myös työhuoneissa (kaupunkimiljöö), lastenhuoneissa (nalle, kukka, Hello Kitty) sekä kuiva wc:ssä, kun tapetin eteen asentaa läpinäkyvän pleksin eteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huutokauppaan!

Pikkuhiljaa keräilin kalustoja huutokaupoista ja kirpputoreilta. Huutokaupoissa piti vain olla kärsivällinen ja rohkea huutamaan, kun haluttu tavara oli vuorossa.

Löytöjä voi tehdä kotoa käsinkin netistä. Löysin suosikkini kärsivällisesti etsimällä seuraavista:

Säästä sähköä – suojele luontoa

Sähkölasku on se josta jokainen talous tuntuu maksavan liikaa. Seuraavassa muutamia ideoita:

  • Kivilattioilla kannattaa pitää isoja mattoja, jotta lattialämmitystä ei tarvitse pitää aina päällä.
  • Jos teet remonttia, hanki ihmeessä leivinuuni tai varaava takka. Se maksaa itsensä muutamassa vuodessa takaisin. Leivinuunilla lämmität taloa ja siinä paistat rapeiksi kaikki tavallistakin uunia tarvitsevat ruuat puuroista laatikoihin ja leivonnaisiin.

Luonnonvalo käyttöön

Aivan samoin kun meitä kehotetaan astumaan pimeydestä valkeuteen, kotisikin kaipaa sitä.

  • Jos huone on pieni, siitä saadaan suurempi, kun maalaat ja sisustat kaikki mahdolliset pinnat vaaleilla sävyillä. Pienetkin muutokset sisustuksen sävyissä vaaleampaan, tekevät heti valoisamman vaikutelman.
  • Usein näkee, kuinka ikkunoihin on laitettu peittävät verhot. Luonnonvalo on kaunein ja luonnollisin valonlähde, siksi verhojen tulisi vain rajata ikkunan pokat, ei peittää itse ikkunaa.
  • Kun tarvitset pimennystä, kannattaa hankkia pimennysverho erikseen, jonka saa vedettyä ikkunan eteen tarvittaessa.
  • Kannattaa myös huomioida sisustuskankaiden sävyt. Tummat sävyt syövät valoa ympäristöstään, kun vaaleat toistavat sitä.
  • Jollet jaksa tapetoida uudestaan, maalaa esim. seinähyllyköt ja taulujen kehykset valkoisiksi. Pelkästään valkoisestakin löytyy kauniita sävyjä, kuten Kermanvalkoinen, Vanilja ja Luonnonvalkoinen.
  • Valoa saa ikkunoiden lisäksi myös lasiväliovilla. Lasiväliovi päästää huoneen ikkunan valon läpi toisiin huoneisiin, joka tavallisella väliovella estyisi.
  • Peilit toistavat ja moninkertaistavat valoa, sekä antavat lisätilan tuntua.

Huom. Kun asentaa lasivälioven wc:seen, lasiruudut kannattaa päällystää esim. rautakaupoista saatavalla läpinäkyvällä kontaktimuovilla, joista löytyy erilaisia kuvioita huurrelasikuviosta hiekkapuhalluskuvioihin. Näin valo pääsee läpi, mutta näkyvyys wc-tiloihin estyy.

Sisustustrendit vaihtuvat usein

Yleensä poikkeuksitta palaamme vanhaan nostalgiseen aikaan. Nyt kun Country-tyyli, Shabby Chic, Nostalgo Paradisos ja Old French Style – tyylit ovat valloittaneet maailmaa, myös ’Matti Meikäläinen’ uskaltaa myöntää, että kyllä se vanha vaan on kaunista. Miten sitten uudesta saa ajan patinoiman näköistä, tässä muutamia vinkkejä.

  • Maalaa valkoisen sävyillä vanhoja tavaroita ja kalusteita, mutta tee se hieman epätarkasti. Laatokoissa ja hyllyjen reunakohdissa pyyhi liika maali pois reunoista liinalla tai paperilla, näin saat lopputulokseen vanhan ajan patinaa.
  • Peitä modernit kalusteet pitsi ja pellavaliinoilla. Hanki tuoleihin pehmustetyynyt, joissa on takaa sidottavat isot rusetit. Ompelutaito on tässä kohdin hyvä säästö. Uudella liinalla ja pehmusteilla saat pöytäkalustostasi nostalgisen.
  • Valitse jokaiseen huoneeseen maksimissaan neljä sävyä, joita toistat koko sisustuksessa (tavarat, verhot, kalusteet). Ylimääräinen tavara laitetaan kaappeihin pois näkyvistä tai laatikkoihin, jotka voi taiteilla nostalgisiksi.

Nostalgiaa valoisissa sävyissä

Usein, kun haluamme luoda vanhanaikaisen tunnelman kotiimme, raahaamme paikalle isoäidin tummat lipastot, piirongit ja kalustot. Lopputulos voi olla synkkä jo pelkästään väriensä puolesta.

Ratkaisu tilanteeseen on valkoinen maalipurkki. Valkoisen eri sävyt (Vanilja, Kerma, maalarin valkoinen, beige, beessi) tekevät ihmeitä!

Jos et jaksa tyhjennellä mummolan vinttejä, uudelleen paluuta tehnyt Vintage- tyyli on mahdollistanut nostalgisten kalusteiden saatavuuden jo ihan tavallisista kaupoistakin. Paljoa siitä ei enää tarvitse maksaa (esim. Löytötex, Tammer Outlet, Minimani, Halpahalli, Löytötavaratalo). Toki on ihana joskus hemmotella itseään ja käydä löytöretkillä aidoissa Vintage-kaupoissa. Juhannuksen ja joulun jälkeiset alennusmyynnit ovat oivallista aikaa tällaiseen löytöretkeilyyn.

Vehreää ilman viherpeukaloa

Lämpimissä maissa, ihmiset saavat nauttia luonnon vehreydestä ja kukista pitkin vuotta. Meillä Suomessa luonto on valkoinen ja harmaa suuren osan vuodesta. Siksi voisimme jatkaa kesää kotona sisätiloissa.

Luontoa jäljittelevät maisematapetit, aidot kukat tai aidonnäköiset silkkikukat ja vaaleat sävyt auttavat kesän luomisessa sisätiloihin. Oikeat kukat ovat ihania, mutta kiireisille ja hieman vähemmän viherpeukaloa omaaville ihmisille on onneksi myös toinen vaihtoehto: silkkikukat. Jos et ole romanttinen ruusuihminen, tyylikäs vaihtoehto on muratit, orkideat ja viherköynnökset. Niillä elävöität ruukut, lamput, verhot jne. Silkkikukkia myydään useissa kaupoissa. Ne maksavat enemmän kuin aidot, mutta kukinta on taattu ja niiden siistiminen on helppoa: huuhtele vesivadissa ja laske pyyhkeelle hetkeksi kuivahtamaan – ja taas kukkii!

  • Hanki ihania aidonnäköisiä silkkikukkia. Ripottele niitä ruukkuihin, kannuihin, laatikoiden päälle, verhotankojen ympäri, jalkalappuihin ja kristallikruunuihin. Valikoimia löytyy tyylikkäistä murateista romanttisiin ruusuihin ja pioneihin.

Summa summarum

Kun kokeilet, kierrät, kyselet ja katselet voit löytää unelmiesi kalustoja ja materiaaleja, eikä niitä tarvitse ostaa uusina tai maksaa viimeistä hintaa. Kirpputorit, osto- ja myyntiliikkeet ovat mahdollistaneet nostalgisen kulttuurin jokaiselle joka sellaista kotiinsa kaipaa. Luksusta voi tarpeen tullen sitten hankkia pisteeksi ii:n päälle.

Taivaassa on kaikki täydellisen kaunista, mutta sitä odotellessa voi luoda edes prosentin siitä ihanuudesta omaan kotiinsa.