Onnelliset löytökoirat

Löytökoirien tarinoita on aina mieleenkiitoista lukea, varsinkin, kun tarina päättyy onnellisesti. Seuraavassa kerron kahdeksan onnellista tarinaa omista rakkaista koiristani, joiden karu elämä muuttui aivan toiseksi.

  • Dali – Erikoinen tuliainen hevosleiriltä
  • Sofia – Vihdoinkin oma koti!
  • Vincent – Suoraan Espanjan kaduilta
  • Luna – Emokoira menetti pentunsa, kotinsa ja perheensä
  • Iiris – Lopetuspiikille 1-vuotiaana
  • Juli – Juopon suloisin saalis
  • Jacky – Kodistaan hyljätty pikku-kaveri
  • Ruska – Ihana joululahja

DALI – Erikoinen tuliainen hevosleiriltä

  • Nimi ja lempinimi: Dali (Salvador Dalin mukaan), ’Daikku’
  • Rotu: Ajokoira/newfoulandinkoiramix
  • Syntynyt: Syyskuussa 1991
  • Luonne: Todella kiltti ja lauhkea jääräpää
  • Lempileikki kesäisin: Kahlaus ja pään veteen upotus
  • Lempileikki talvisin: Piehtaroiminen lumihangessa
  • Erikoinen tapa: Herättää isäntä 3 kertaa yössä..

Pikkusisareni oli syysaikaan hevosleirillä. Eräänä päivänä leiriltä tuli soitto kotiin; pienen tytön hätääntynyt ääni kertoi koirapentueesta, joka tapettaisiin. Eläinrakkaina ihmisinä vanhempani päättivät toimia nopeasti: he soittivat tallille ja kysyivät, oliko asia niin. Se todella oli: ajokoira ja newfoulandinkoira olivat risteytyneet tuloksena ’vahinkopennut’, jotka aiottiin hävittää, koska ne eivät olleet toivottuja. ’Ei, älkää vain tappako yhtäkään, hommaamme niille kodin’ -äiti sanoi hädissään. Äkkiä soitettiin Aamulehteen, johon saneltiin ilmoitus ’pentuja hyviin koteihin’. Tässä tapauksessa kävi niin onnellisesti, että kaikki yhdeksän suloista karvapalloa saivat kodin ja yksi niistä, jolla oli valkoinen lepakonkuva kaulassa, kulkeutui siskon hihassa meille kotiin. Siitä kasvoi komea ja viisas koira, vaikkakin erittäin jääräpäinen.

Dali järjestää yöllistä liikuntaa koko perheelle

Dali on nyt 11vuotias, onnellisen elämän elänyt koira, joka pelastui viime tingassa kuolemalta. Se on tuonut elämäämme paljon iloa omituisilla tavoillaan. Tässä muutamia: Se rakastaa kahlaamista vedessä, lähinnä se kai yrittää pyydystää kaloja, mutta vain kuraa se saa suunsa täyteen. Sitten se pelkää yli kaiken korvien puhdistusta. Sukelluskeikkojensa takia Dalin korvat tulehtuivat usein ja niinpä korvien puhdistus on sille maailman loppu. Jos mainitaan sana ’korva’, se luimistaa silmänsä suuriksi (aivan niin kuin Beethowen -elokuvassa) ja ryntää ulko-ovelle, avaa sen yhdellä tönäisyllä ja säntää pakoon …ja perhe perässä! Näin Dali järjestää rattoisaa liikuntaa koko perheelle. Pakko on mainita vielä Dalin yöjuoksut. Aina kun menemme vanhemmille yöksi se alkaa. Kun kello on noin yksi yöllä Dali menee alakertaan ja alkaa uikuttaan isän korvaan. Kun mitään ei tapahdu, se löntystää ovelle ja alkaa haukkua niin kovaa että koko talo herää. Silloin isä juoksee kiireesti päästämään Dalin takapihalle pihtaroimaan. Kun se viimein saapuu retkeltään, se nappaa aamutossun suuhunsa ja menee näyttämään lahjaansa jokaisen perheenjäsenen sängyn viereen, toisin sanoen, se kiipeää sänkyyn ja astuu mahan päältä ojentaakseen kuolaisen tossun nukkujan naamalle. On erittäin herttaista herätä siihen.. Ja jos ovi huoneeseen on kiinni, Dali avaa sen hyppäämällä kahvan päälle. Jollei silloin saa sydänkohtausta, ei milloinkaan. Tämän jälkeen se menee juomaan kuppinsa tyhjäksi, komentaen sitten äidin täyttämään sen kolisuttamalla kuppia tassuillaan. Parhaina öinä se nousee kahdelle tassulle ja vetää ruuat lattialle. Kyllähän moni ihminenkin on yösyöppö, se ei vaan välttämättä paljastu ikinä. Parata tässä on, että Dali uusii koko rumban 2-3 kertaa yössä. Voit siis kuvitella, että yöpymiset vanhempien luona ovat hieman harventuneet. Kotonani se nukkuu kuin pieni porsas, eikä edes aamuisin jaksa nousta lenkille. Erikoinen tyyppi!

Kaksi kaverusta

Silloin kun Dali tuotiin perheeseemme, meillä oli kultainennoutaja nimeltään Baplo. Pentu roikkui Baplon korvissa ja retuutti koiraparkaa ties mistä. Joidenkin kuukausien päästä näistä kahdesta tuli erottamattomat. Ne kulkivat aina yhdessä. Vanhuus toi mukanaan Baplolle sokeritaudin, mihin se vuoden sisällä menehtyi. Se oli kauhean raskasta. Dali tuli sen jälkeen todella apaattiseksi. Yritimme piristää sitä kaikella mahdollisella, mutta ei. Sitten keksimme keinon: hankimme sille ystäviä!

Memorian…

Dali sai elää pitkän elämän, jopa 16,5-vuotiaaksi. Suru oli suuri, kun monien tutkimuksien jälkeen selvisi, että Dalilla on kaksi pahalaatuista kasvainta. Sille annettiin maksimissaan kaksi kuukautta elinaikaa kovilla stytostaattihoidoilla, jotka olisivat vaikuttaneet Dalin kuntoon heikentävästi. Kun olin tehnyt tuon vaikean päätöksen rakkaan koirani kohdalla, soitin oitis isälleni, joka tuli vielä tervehtimään Dalia – viimeistä kertaa. Isällä oli kaksi Mars-patukkaa mukana, jotka saivat Dalin piristymään ja innostumaan valtavasti. Eläinlääkäri pisti rauhoittavan piikin, jonka jälkeen silittelimme Dalia sen nukahtaessa jalkojemme juureen. Hetki oli niin surullinen, eikä se unohdu koskaan mielistämme, mutta saan olla Jumalalle kiitollinen kaikista näistä vuosista, mitä Dali oli luonamme.

Vihdoinkin oma koti!

  • Nimi/lempinimi: Sofia (Espanjan kuningattaren mukaan), ’Sohvi’
  • Rotu: ’Espanjalainen juustokoira’
  • Syntynyt: Vuonna 1995
  • Luonne: Ennen hyvin ujo, nyt tomera ja hyvin viisas
  • Lempileikki kesäisin: Karkuretket Vinskin kanssa
  • Lempileikki talvisin: Ryömiminen lumessa
  • Erikoinen tapa: Sofi kuulee aina jos joku avaa juustopaketin

Ollessani Espanjan kotona kolme kuukautta, kävin normaaliin tapaan eläinkaupassa tutkimassa, olisiko siellä mitään poikkeavaa Dalille tuliaisiksi. Silloin silmäni osuivat ilmoitukseen kaupan seinällä ’Please, give us home’ (’Ole kiltti ja anna meille koti’). Kuvassa oli anovan koiran silmät ja alla puhelinnumero. Ei kauaa kestänyt, kun olin jo matkalla kotiin tuo numero taskussani. Siitä hetkestä lähtien aloin todella miettimään koiran pelastamista, edes yhden näin alkuun. ’Pistin postia’ rukouksessa Jumalalle ja pyysin ohjausta, jos koira oli minulle tarkoitettu.  

Soitto koiratarhalle

Kaksi viikkoa oli kulunut eläinkauppareissusta ja päätin soittaa englantilaisen naisen pitämään koirien pelastuslaitokseen, jossa innokas ääni sanoi oitis tuovansa koiria näytille. Voi että se päivä oli jännittävä, kun juuri hankkimani fleksin kanssa menin kahvilaan, jonne naisen oli määrä tulla. Viimein iso auto saapui paikalle, josta ystävällinen nainen, nimeltä Kim Halliwell, astui ulos. Selitin hänelle, että haluan viedä koiran Suomeen ja olisi hyvä että se olisi mahdollisimman kiltti ja rauhallinen yksilö (näin yritin saada apua koiran valintaan, muuten olisin ottanut ne kaikki näytillä olevat viisi koiraa!). Sen kuultuaan Kim kertoi hommaavansa koiralle rokotukset ja passin, sitten hän kertoi Sofian (silloisen Millien) tarinan:

Sofian pennut kuolivat

’Meillä on tapana kiertää erään toisen koirakodinpitäjän kanssa kaduilla aina sunnuntaisin, koska tiedämme, että silloin rankkurit pyydystävät katukoiria tapettavaksi. Kerran sitten satuin kuin vahingossa vilkaisemaan auton alle, kun kuulin sieltä pientä ulinaa. Auton alla emo syötti kolmea pientä poikastaan. Saimme ne kaikki kiinni ja veimme kiireesti turvaan. Koirakodissa kävi ilmi, että kaikilla pennuilla oli penikkatauti ja jokainen niistä kuoli vuorollaan. En voi puhua siitä enempää, niin valtavan surullista se oli emolle ja meille kaikille. Emo ristittiin Millieksi ja yritin hankkia sille rakastavaa kotia puolitoista vuotta, mutta erikoisen muotonsa vuoksi kukan ei ole huolinut sitä, vaikka se oli ainoa joka jaksoi seisoa hievahtamatta pöydällä kaksi tuntia ihmisten räpläillessä sitä kuukausittaisessa ’koiranäyttelyssämme’. Tämä koira on menettänyt pennut ja se hakee turvaa ja luottamusta, siksi toivon sen saavan ensimmäisenä kodin. Tuo riitti minulle. Koirat näytettiin. Ne kaikki olivat aivan ihania, mutta kuulemani koiran kohtalo vetosi minuun ja päätin ottaa tuon koiran, mitä elämä on niin rajusti potkinut päähän. Sovittiin uudesta tapaamisesta rokotusten ja passin suhteen ja sitten pujotin pannan uuden, kovin aran tuntuisen koirani kaulaan ja heilutin hyvästit. Sofian tarina minun luonani alkoi tästä, enkä ole hetkeäkään katunut päätöstäni antaa kodittomalle koiralle kodin. Sofian luonne muuttui varmemmaksi ja luottavaisemmaksi vähitellen. Nykyään se on todellinen touhutäti ja jopa itseään vanhemman Dalin ja Vincentin pomo. Niin ja Dali sai lohdutusta topakasta tyttökoirasta sitten kotimaassa, minne Sofia matkasi eläinten ruumassa, rauhoittava ’kielen alla’.

Memorian…

Sofian elämä muuttui katukoirasta kotikoiraksi. 3-vuotiaana sain hänet itselleni ja 12-vuotiaana tiemme erosivat. Sofia sai sydänsairauden, joka vei sen noin kahden kuukauden sisään niin huonoon kuntoon, että jouduin aamuyöstä soittamaan päivystävälle eläinlääkärille. Lääkäri antoi tuomionsa jo kuultuaan tilanteen vakavuuden. Ajomatka lääkäriin valvotun yön jälkeen ei varmaankaan unohdu koskaan: Rakas Sofiani oli auton takaosassa ja hengitti raskaasti. Minä ajoin kohti eroa koirastani. Matkalla rukoilin mielessäni ja anoin, että saisin jotenkin tietää, että koirani pääsee sinne, minne itsekin haluan olla matkalla. Kului vajaa minuutti, kun Radio Deistä kuului kappale ’Onpa taivaassa tarjona lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat… Tilanne oli herkkä ja kyynelsilmin sain ihmeellisen rauhan siitä, että tapaisimme vielä. Pian Sofia nojautui minuun vastaanotolla ja lähti. Jäimme kaipaamaan ystäviemme kanssa Sofiaa, joka oli mitä ihanin koira!

VINCENT – Suoraan Espanjan kaduilta

  • Nimi ja lempinimi: Vincent (Vincent van Goghin mukaan),Vinski
  • Rotu: Monirotukoira (mäyräkoiraa ja…)
  • Syntynyt: Vuonna 1996
  • Luonne: Vilkas ja iloinen, oikea sylikoira
  • Lempileikki  kesällä: Hiipiä salaa pakoon, eli myyräjahtiin
  • Lempileikki talvisin: Sekokohtaus ja Sofiaa päin hyökkäily
  • Erikoinen tapa: Syödä vasta kun muut ovat syöneet

Siskot innostuivat Sofiasta niin paljon, että oitis kun oli heidän vuoronsa lähteä Espanjaan, kysyttiin kuorossa koirakodin numeroa. Kyllä me koto-Suomessa jännitettiin, millainen kaveri sieltä tulee seuraavaksi! Viimein Espanjasta soitettiin ja kerrottiin, että ihana ja niin nätti koira on jo tuotu kotiutukseen. Ilostuimme turhasta, sillä pian saimme tietää, että tuo niin kovin säikky Tandy-koira oli pujottanut itsensä pannasta irti ja luikkinut pakoon. Siskot juoksivat ympäri Espanjan katuja hakemassa sitä. Turhaan. Kyllä meillä surtiin ja rukoiltiin, mutta Jumalalla oli toinen suunnitelma. Lopen uupuneina siskot luovuttivat etsinnät ja soittivat koirakodin pitäjälle, Kim Halliwelille, koiran hukkumisesta, hän sanoi että alkaa heti hakemaan sitä ja voi tuoda uuden tilalle. Surun murtamina siskot eivät enää innostuneet tuosta ’uudesta’. Kim kuitenkin sanoi tulevansa jo heti seuraavana päivänä ’käymään’. Tuona seuraavana päivänä Kim esitteli punaruskeaa pikkukoiraa, joka löytyi kadulta kodittomana muutama päivä sitten. Kun siskot saivat koiran syliinsä, se oli siinä. Karhealla kielellä se moiskautti tuttavallisesti uusia omistajiaan ja sai heti nimen Vincent (vilperi). Taas tuli soitto kotiin ja iloinen uutinen kerrottiin koirasta, joka on ’pitkä ja matala’. Yritimme hahmottaa koiran ulkonäköä, kuvaus oli niin erikoinen, mutta nähdessämme Vinskin sitten Suomessa, kuvaus osui nappiin ja myös se, että poika oli kova antamaan pusuja 🙂

Espanjalainen parivaljakko

Vincentistä ja Sofiasta tuli todellinen kaksikko, puhuivathan ne samaa kieltäkin. Ja meidän perhe on ollut hyvin tyytyväinen uusien asukkien suhteen. Kun muutin pois kotoa, sain ottaa nuo kaikki kolme koiraa mukaani, eikä ole päivääkään, etten kiitä niistä mielessäni Jumalaa, niin ihania ystäviä ne ovat minulle.

Ravintolanpitäjän koiraksi

Yksi juttu vielä: Kim kirjoitti minulle Espanjasta iloisen uutisen. Hän oli löytänyt Tandyn erään ravintolan takapihalta. Yrittäessään ottaa sitä kiinni, ravintolanomistaja juoksi paikalle sanoen, että haluaa pitää koiran. Se oli vain ilmestynyt ravintolan pihaan ja ystävystynyt ruokkijaansa. Niinpä Kim jätti hyvillä mielin Tandyn uudelle omistajalleen.

In Memorian…

On kulunut 14 vuotta siitä, kun Vincent saatiin kadulta kiinni ja tuotiin ’tuliaisena’ Suomeen. Vincentin reipas, iloinen ja ihana luonne teki siitä helpon koiran suhtautua erilaisiin elämäntilanteisiin. Vinski oli elänyt rinnallani siitä saakka, kun tapailin tulevaa miestäni. Koko seurusteluajan, Vinski oli se ’pikku vauvamme’, mitä hoidimme ja seurailimme. Avioliiton myötä Vincent muutti kanssamme uuteen kotiin, minne syntyi lapsi, sittemmin lapsia – ja aina hän sopeutui hyvin. Jouluna 2011 huomasimme Vinskin kainalossa tulehtuneen syöpäkasvaimen. Koira oli ’vanhentunut äkkiä’. Puolessa vuodessa sen turkki harmaantui, epilepsiakohtauksia ilmaantui, näkö ja kuulo oli heikentynyt. Sylissäkään se ei enää viihtynyt. Kasvi oli piilossa ja koska Vinski ei antanut ottaa syliin, huomattiin se vasta, kun se oli jo iso. Soitin heti aamulla lääkärille ja jo puhelimessa ennusteet olivat huonot, koska huonovointinen koira ei mahdollisesti edes selviä syöpäleikkauksesta. Aamulla otimme koiran autoon ja veimme sen lapsuudenkotiini perheeni hyvästeltäväksi. Olin jo itse itkenyt edellisen illan ja taas oli vaikea pitää ’pokkaa’, kun katsoin kuinka Vinski halattiin ja ruokittiin kaikilla herkuilla. Pari ruskeaa piparia otin vielä taskuun ja sitten lähdettiin. Lääkäri kuunteli keuhkoja, hän epäili syövän levinneen keuhkoihin. Pahalaatuinen kasvi kuulemma oli, oireiden perusteella. Asia oli sitten selvä. Kyynelten valuessa halasin koiraani, kun tuttu eläinlääkäri kuiskasi Vinskin korvaan:’ Nyt sinä lähdet Sofian luo koirien taivaaseen’. Pidin koiraani tiukasti itseäni vasten silitellen sitä koko rauhoittavan ja sitten lopullisen piikin antamisen ajan. Oma isäni oli ajanut nopeasti paikalle ja kerkesi hänkin jättää koiralle hyvästit. ’Tähän ei totu sitten koskaan’ – hän sanoi ja meni huoneen nurkkaan etsimään nenäpaperia. Hiljaisina poistuimme huoneesta, mihin jätin ’itsestäni osan’. Mielessäni sanoin Jumalalle: Rakas Jumala, ota Vinski taivaaseen luoksesi odottamaan meitä.

Emokoira menetti pentunsa, kotinsa ja perheensä

  • Nimi: Luna (tarkoittaa ’kuuta’ espanjaksi
  • Rotu: Monirotukoira (papillonia ja…)
  • Syntynyt: Vuonna 2002
  • Luonne: Iloinen, hienostunut, temperamenttinen tapaus
  • Lempileikki ulkona: Naukkailu nilkkaan kiinni takaapäin
  • Lempileikki sisällä: Purkaa isännän sukkalaatikko
  • Erikoinen tapa: Vahtia ruokaansa tunteja satoi tai paistoi

Lunankin tarina on alkuun surullinen. Se eleli paikallisessa espanjalaisessa perheessä, kunnes sai neljä suloista pentua. Silloin omistajat saivat koirista tarpeekseen ja veivät Lunan pennut koirakotiin. Mutta se mitä Lunalle tapahtui, oli perin outoa. Sen sijaan, että omistajaperhe olisi jättänyt Lunankin koirakotiin, he jättivät sen oven taakse. Niin Lunasta tuli katukoira.

Joentörmällä raukaa hakemassa

Koirakodin pitäjä löysi Lunan ravintolan lähistöltä joen törmältä tonkimasta jotain syötävää. Se oli laiha ja likainen ja mikä pahinta, omistajiensa hylkäämä emokoira, jolta pennutkin oli riistetty. Ihmeellisesti koirakodinpitäjä sai Lunan kiinni ja voit kuvitella, että Lunan elämä muuttui kerta heitolla. Se sai tavata vielä yhden pennuistaan koirakodissa, muut olivat saaneet oitis uuden kodin, niin suloisia ne olivat olleet. Luna sai myös kohdata ihmisiä jotka todella välittivät siitä.

Tapaamme Lunan

Miten me sitten tavattiin tämä suloinen, vasta vuoden ikäinen kovia kokenut koiratyttö? Kun olin itse vienyt kolme koiraa vanhemmiltani omaan kotiini, äitini ilmoitti, että jos soittaisit Kimille ja kysyisit ’jos siellä olisi jotain ihan pientä kilttiä koiraa’. Voit kuvitella, että oitis oli treffit sovittu ja Kim pyyhälsi maasturinsa kanssa näyttämään suloisia koiralapsia. Niitä oli kolme, mutta Luna tuntui heti juuri äidille sopivalta yksilöltä. Kun kuulimme sen tarinan, olimme myytyjä. Niin oli meillä jo kolmas koira Kimin SOS-koirakodista.

Rankka menneisyys on pyyhitty

Kun Luna saapui Suomeen sen luonne muuttui parissa viikossa itsevarmaksi, kodin vartijaksi, joka viihtyi talon parhailla paikoilla ja oletti, että sille osoitetaan paikka myös ruokapöydässä ja sehän sopi, koska kysymyksessä on erittäin eläinrakas perhe. Luna otti pomon paikan myös muiden koirien suhteen. Ihmeeksemme kummempia riitoja ei ilmennyt koirien kesken, ei edes Sofian kanssa, vaikka molemmat ovat tyttöjä. Luna otettiin mukaan myös tiettyihin kahviloihin, jolloin se tiirailee kiltisti kantolaukustaan ja naukkailee emännän mansikkatortusta. Ei hullumpaa hurjan menneisyyden jälkeen.

In Memorian

Luna sai elää pitkän onnellisen elämän äitini ja isäni silmäteränä ja ’sylivauvana’. Se lähti viimeiselle matkalleen rakkaittensa ympäröimänä.

Lopetuspiikille menossa 1-vuotiaana

  • Nimi: Iiris (entinen nimi: Iines)
  • Rotu: Ajokoira / berninpaimenkoiramix
  • Syntynyt: 1.11.2003
  • Luonne: Vilkas, kiltti,iloinen hulivili
  • Lempileikki  ulkona: ’Kaahailu’
  • Lempileikki sisällä: Vinskin kanssa riehuminen
  • Erikoinen tapa: Seurata perässä joka paikkaan kuin varjo

Iiris temmattiin matkalta piikille. Tuttumme soitti äidille ja kertoi, että kiltti ja nuori koira ollaan viemässä lopetettavaksi perheenjäsenten allergian takia. Äitini soitti minulle ja kertoi tilanteen. Olin oitis samaa mieltä hänen kanssaan. Koiraa ei lopeteta. Hankitaan sille koti vaikka millä konstilla, jos se ei tule toimeen meidän koirien kanssa. Äiti kävi muutamia keskusteluita puhelimessa ja pian koitti päivä kun koira tuotiin. Se oli niin kaunis ja herttainen! Ja niin pentumainen! Samantien se istui jalalleni ja antoi aimo moiskauksen suoraan suulle, vaikka sen entiset omistajat olivat vielä läsnä. Meistä tuli heti kaverit.

Iiris totuttelee koirakavereihinsa

Entä muut? Lunan kanssa opettelu oli lasten leikkiä verrattaessa tähän tapaukseen. Lopputulos oli että koiria oli kiinni 3:ssa huoneessa kuin vuorotellen totutimme niitä toisiinsa. Pojat heiluttivat vaan häntää, mutta Sofia murisi. Otimme poikakoirat mukaan ja Sofia sai jäädä kiukuttelemaan porukoille pariksi päiväksi. En olisi villeimmässäkään mielikuvitusleikissä tullut ajatelleeksi, että kerran minulla on 4 +1 koiraa (1 koira on vanhemmillani)! Tämä ihana koira sai meiltä hyvän kodin ja saimme jälleen olla onnellisia siitä, että saimme pelastaa yhden apua tarvitsevan.

In Memorian

On ihmeellistä, mutta oli koira, josta en voi sanoa muuta, kuin hyvää. Meissä kaikissahan on hyviä ja huonoja puolia, mutta tässä ei. Iiris, Iiris-rukka… Eilen vein hänet eläinlääkäriin viimeisen kerran. Kolme viimeistä päivää olivat huonot, enkä halunnut Iiriksen enää kärsivän. Reilut 15 onnellista vuotta sen kanssa eivät koskaan unohdu. Niin kiltti, sydämellinen, lempeä, nöyrä – oli Iiris. Hän näki pienestä pitäen kaikki lapsemme ja oli kaikkien lemmikki. Mutta se päivä tuli, kun silittelin sitä auton takapenkillä kertoen ’Iiris, sinä pääset nyt Taivaan kotiin. ’

Miten rakastinkaan tuota koiraa!

Eläinlääkärin pöydällä katsoin rakasta koiraani viimeisen saakka silmiin ja lohduttelin sitä. Raskas uni vain saapui ja silmät painuivat kiinni erottaen meidät tässä maailmassa lopullisesti…. Voi, miten rakastinkaan tätä koiraa! Tiedän ja tunnen, kuinka sain rauhan syvän murheen keskellä, kun Iiris oli lopetettu ja rukoilin sille taivaspaikkaa Jumalalta. Rauha laskeutui sydämeeni ihmeellisesti. Jumala kuuli rukoukseni ja vuolas itku tyyntyi. Tiedän, että Hän kuulee. Harri hautasi Iiriksen syvälle metsään, mutta siinä ei ollut enää Iiris. Se oli jo Taivaassa.

Juopon suloisin saalis

  • Nimi: Juli
  • Rotu: Africanis
  • Syntynyt: 3.3.2005
  • Luonne: Pentumaisen raisu, mutta varautunut ulkopuolisia kohtaan
  • Lempileikki ulkona: Iiriksen kanssa painiminen
  • Lempileikki sisällä: Puntissa roikkuminen
  • Erikoinen tapa: Pyytää vettä suihkusta ja lipittää sitä seisten kahdella tassulla kylpyammetta vasten, vaikka vesikippo olisi helpommin saatavilla.

Juli löytyi eräältä marokkolaiselta juoppomieheltä, joka kerjäsi kadulla rahaa. Koira oli lyhyessä remmissä koko päivän auringon paahteessa. Huomasimme tämän koiran aamulla mennessämme miehen ohi, kun koira oli siinä vielä illalla, pyysin miestäni yrittämään ostamaan tuo pentu, näet ajattelin, että jollei mies rakasta koiraa, on valmis luopumaan siitä. Näin kävi. Yht’äkkiä ravistelin itseäni ymmärtääkseni uuden tilanteen. Koiranpentu nojautui minuun sylissäni, kun kävelin samantien kauppaan hakemaan sille hihnaa. Jääkö tämä meille? Saako sen tuoda Suomeen? Onko lentokoneessa tilaa? Näitä vielä miettiessäni myyjä kysyi katsellessaan suloista pentua sylissäni: ’How old it is?’ Hmm. ’Actually I just bought it. I don’t know..’ Erikoinen vastaus niin yksinkertaiseen kysymykseen.

Joudun jättämään pennun

Julia lähinnä söi, pureskeli nilkkoja ja ’merkitsi’ paikkoja. Saimme elää pentuelämää viisi päivää, kunnes koitti eron hetki. Jouduin jättämään pennun Kimille koirakotiin, kunnes pentu olisi kyllin vanha saamaan rabies rokotteen (näin neuvoi Suomen maa- ja metsätalousministeriö, jonne varta vasten soitin). Surullisten jäähyväisten saattelemana Juli jäi Espanjaan, mutta Kim (koirakodin pitäjä) lupasi hoitaa sitä sen aikaa, kunnes se olisi valmis matkustamaan.

Kohtaaminen kuukausien jälkeen

Päiviä laskettiin kovasti ja viimein koitti, se jännittävä päivä. Sisko toi Julin lentokoneella Suomeen käydessään Espanjassa. Jumala kuuli taas ihmeellisesti rukoukset, koska Juli oli nukkunut ihan koko matkan kotiovelle saakka! Suloisesta pikku Julista oli kasvanut pitkäjalkainen ’honkkeli’, joka kotiutui samantien yhdeksi koiraperheen jäseneksi.

Monivaiheinen elämä

Kun Juli varttui, siitä kasvoi kaunis, jäntevä ja sulavaliikkeinen koira. Se rakasti päivystää ja vahtia kotipihaa aamusta iltaan. Omaa perhettään ja tuttuja kohtaan se oli enemmän kuin tuttavallinen: se nuoli, hyppi ’tasajalkaa’ ja änkesi syliin. Aidan ulkopuolella liikkuvua vieraita kohtaan Juli taas käyttäytyi hyvin varauksellisesti. Myöhemmin myös huomasimme, että se olisikin onnellisempi perheessä, missä ei olisi muita koiria tai pieniä lapsia, Julilla kun on kova tarve olla se huomion keskipiste. Juli sitten löysikin muutaman mutkan kautta hyvän kodin Eurajoelta, josta se muutti omistajansa kanssa sitten Raumalle. Seitsemän vuotta Juli sai viettää aikaa rakastamansa omistajan kanssa ja haukkua jokaisen tiellä kulkevan kunnon vahtikoiran tavoin. Juli lähti Taivaan kesäniityille toukokuussa 2018.

Kodistaan hyljätty pikku kaveri

  • Nimi: Jacky
  • Rotu: Jack Russel
  • Syntynyt: 2001
  • Luonne: Rauhallinen, kiltti ja sävyisä pikku koira
  • Lempileikki ulkona: Karkailu koirapuistoon
  • Lempileikki sisällä: Kananpalojen kerjääminen
  • Erikoinen tapa: Toisin kuin Jack Russelit yleensä, Jacky on aivan ’sanaton’. Se ei ole haukkunut vielä kertaakaan, vaikka muut koirat haukkuvat. Tyynenä se vain seurailee uutta rakastavaa omistajaansa.

Olimme kuvaamassa Espanjan koiratarhoja. Vierailimme par aikaa P.A.D’n koiratarhalla. Kysyin kuvausta varten ’tarhan kilteintä’ koiraa syliini. Tarhan perustaja, Edi, toi syliini pienen koiran, joka nojautui heti rintaani vasten täydellä luottamuksella. Se piti tassujaan ojossa ja tillitti minua ystäväisillä silmillään. Tämä kaveri oli paikoillaan koko kuvauksen ajan. Sitten se vietiin takaisin häkkiin, takaisin kaltereiden taa, vaikka se jo hetken luuli, että olisikin saanut jäädä kaipaamaansa syliin. Kun Edi vei koiraa takaisin, minua alkoi painamaan tuo asia. Aloin kyselemään koirasta ja sain kuulla, että se oli neljä vuotta perheessä kotikoirana. Sitten yllättäen sen omistaja toikin lemmikkinsä koiratarhalle ja jätti sen sinne. Muu perhe oli vastustanut päätöstä, mutta se ei auttanut. Jacky hylättiin. Ne ihmiset, joihin se luotti ja joita se rakasti, hylkäsivät sen. Siitä päivästä alkaen, Jacky katseli ihmisiä kaltereiden takaa, sen kohtalotoverit saivat kodin, mutta se itse vain odotti ja odotti…

Iloinen uutinen

Itselläni oli sillä hetkellä jo viisi ’hyljättyä’ koiraa, se on jo aika hyvä kokoonpano, mutta mieleeni tuli äitini, jolla oli Luna-koira, pieni mustavalkoinen, niinkuin Jackykin. Laitoin äidille sähköpostia ja Jackyn kuvia – ja se oli siinä! Voi miten iloinen olin, kun ilmoitin Miia Marjamäellä, joka välittää Espanjan koiria ja hoitaa heidän asioitaan, että Jackya voisi kysyä mukaan Suomeen vietäväksi. Asiat hoituivat niin hyvin, että Edi oli tuomassa Jackyä ja sen ’koppikaveria’ meille lentoasemalle (joka oli myös saanut Suomesta kodin). Myös S.O.S tarhan Kim toi yhden koiran meille kentällä. He hoitivat paperiasiat ja niin me lähdettiin Suomeen kolmen koiran kanssa. Toimimme kahden koiran lentokummeina ja yksi koira, nimeltä Jacky matkusti kassissa jalkatilassa Espanjan häkkioloista Suomeen, kotiin, missä sitä rakastetaan hyvin paljon. Luna tottui Jackyyn heti ja niin koko perhe. Kaikki ihmettelivät sen kiltteyttä. Se rakastaa olla sylissä, ihmistä lähellä. Sitä se varmaan kaipasikin. Saamme olla onnellisia antaessamme kodin taas yhdelle kaltoin kohdellulle pikku kaverille.

In Memorian

Jackylla oli paha nivelrikko, mihin se sai kipulääkettä päivittäin. Kuitenkin se sai elää pitkän elämän tempperamenttisena ja niin suloisena koirakaverina, kuin vain voi olla.

Uusi lastenhoitaja

  • Nimi: Jeremy
  • Rotu: Scotlannin paimenkoira (Pitkäkarvainen collie), väri: tricolor
  • Syntynyt: heinäkuussa 2006
  • Luonne: Lapsirakas, iloinen ja todella kiltti
  • Lempileikki ulkona: Ihan sekopäänä pallojen perässä juokseminen ja niiden noutaminen kymmeniä ja satoja kertoja…
  • Lempileikki sisällä: Legolinnojen tallominen ja Olivian sänkyyn ahtautuminen
  • Erikoinen tapa: Jeremy paimentaa ja holhoaa lapsia. Toisinaan se juoksee 4-vuotiaan tyttömme perässä ulkona minne ikinä hän menee ja vinkuu sitten niin kauan oven takana, että pääsee myös päiväunille tyttöjen viereen.

Olen koko elämäni ajan haaveillut omasta colliesta. Nyt se haave toteutui, kun sain antaa kodin ihanalle 4-vuotiaalle uros collielle, jonka omassa perheessä ei ollut enää sille aikaa ja perheen lapsilla oli ilmentynyt allergiaa. Sain puhuttua mieheni ’ympäri’ ja sitten lähdettiin Poriin katsomaan uutta haukkua. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Jeremy otti meidät iloisena vastaan ja nousi sitten kahdelle jalalle antaakseen aimo pusut – suoraan suulle! Meistä tuli heti kaverit. Omistaja kertoi koirasta ja kaikki sen ominaisuudet tuntuivat menevän nappiin omien toiveidemme kanssa. Jeremy oli ollut ensin alkoholisoituneen miehen koira, jolta nykyinen omistaja oli sen hakenut itselleen. Nyt me antaisimme sille kolmannen kodin ja Jumala niin suokoon, että lopullisen.

Ensimmäisenä yönä ulvottiin

Ensimmäinen tapaaminen muiden haukkujemme kanssa oli yhtä rumbaa. Kaikki kolme muuta kiersi, haisteli ja tutki uutta tulokasta, joka oli hieman vaikeana. Iiris yritti leikkiä sen kanssa, Vinski tutki ja pikkumies Jacky vähän komennella. Välillä jouduin ottamaan muut koirat eri huoneeseen, jotta Jeremy saisi rauhassa tutkia uutta kotiaan. Kotiportin se merkkasi vain 8 kertaa… Ensimmäisen yön se ulvoi sydäntä särkevästi, mutta jo seuraavan yön se nukkui onnellisena lastenhuoneessa. Yritti jopa päästä Olivian viereenkin ja loppuyöstä pääsikin… Jeremystä tuli parissa viikossa tiivis perheenjäsen, joka portin ollessa aukikin istui kotioven edessä ja odotti, että joku heittäisi sille palloa, sadannen kerran tänään. Se otti paikan koiraporukassa hännänhuippuna, niinkuin pitikin ikänsäkin puolesta. Jeremystä tuli enemminkin koko perheen lastenvahti, joka huolehti, että perhe on ja pysyy aina koossa.

In Memorian…..

On heinäkuu, tässä kuussa Jeremy olisi täyttänyt 12, jos olisi vielä keskuudessamme… Tänään Jeremyllä oli tavallinen hampaanpoistoaika eläinlääkärillä, kun sain puhelinsoiton. Puhelimessa oli lääkäri, joka ilmoitti Jeremyn suussa olevasta pahasta tulehduksesta, mihin tarvittaisiin neljä kahden tunnin aikaa, sekä kivuliaan leikkauksen kulmahampaan sekä viiden muun hampaan poistamiseksi. Suosittelen koira lopettamista, sillä hoitotoimenpide on kivulias ja lopputuloksena olisi kuitenkin huonokuntoinen koira. Pala juuttui kurkkuun, mutta sain koottua ääntä sen verran, että sanoin suostuvani hänen ehdotukseensa lopettaa Jeremy. Olin silittänyt häntä päähän juuri ennenkuin suljin auton oven, tuota lastemme vahtia ja väsymätöntä pallon perässä juoksijaa. Kun puhelu oli loppu, itku tuli vuolaana, äänekkäänä, kuin kuohuava meri. Sitä vain jatkui, kunnes mieleeni annettiin tuttu kohta Raamatusta: ’Katso, minä menen valmistamaan teille sijaa’. Heti rukoilin, että juuri nyt, kun tiedän eläinlääkärin pistävän viimeistä piikkiä Jeremyyn, sen sielu nousisi taivaaseen, missä saisin sen lopulta kohdata – samalla tavalla niinkuin eräs kristitty nainen oli kohdannut oman koiransa käydessään taivaassa koomassa ollessaan. Pieni lohdutus, kirkas sellainen, antoi toivoa ja itku muuttui kyyneliksi, mitkä hiljaa virtasivat pitkin poskia. Näin mielessäni Jeremyn uskomattoman kauniin ulkomuodon, kun se juoksi hitaasti lempipaikalleen temppelin viereen katsomaan, pyöräileekö sieltä naapurin emäntä vai kuka? Nyt oli hiljaista. Jeremy ei hauku enää. Sen uljasta juoksua en näe enää, sen loputonta lasten paimentamista trampoliinin ympärillä en kuule enää… Vaikka muut koirani juoksivat luokseni, silitin niitä vain kuin lasisesti, missä on Jeremy, minun Jeremyni?

Ihana joululahja

  • Nimi: Ruska
  • Rotu: Australianpaimenkoira
  • Syntynyt: 2001
  • Luonne: Innokas, tottelevainen, viisas ja kiltti
  • Lempileikki ulkona: Metsäretket, jolloin se sai vapaana paimentaa perhettä (varsinkin jos joku juoksi) ja kirmata metsässä
  • Lempileikki sisällä: Jos Ruska sai oman lelun, se palasteli sen pieniksi hetkessä, mutta luvatta se ei ottanut lasten leluja.
  • Erikoinen tapa: Ruska oli kuin varjo. Ilman remmiäkin se seurasi, mihin ikinä menin, jopa vessaan saakka.

Yllätys oven takana

Joulukuussa meille tuotiin iso paketti. Sen sisältö oli mitä ihanin: kaikin ruskan erisävyin luotu taideteos, koira, jonka nimi oli Ruska. Se oli jo 9 vuotias australianpaimenkoira, mutta elämänilo kuin 3 vuotiaalla pennulla.
Ruska otti perheemme omakseen jo seuraavana päivänä, myös johtajan paikan kolmen pomeranianin porukassa. Se valitsi minut holhouksensa alle. Rotu oli juuri voimakkaan paimentamisen prototyyppi. Minä, kun menen ja tulen kuin elohiiri lähes koko päivän, sai Ruskan varmaan miettimään, että tuota tyyppiä on seurattava
Ruska opetti meidät kunnon metsälenkeille, joita se rakasti yli kaiken. Se innostu minut myös hölkkäämään, mikä ei tullut aiemmin mieleenkään.
Ruska vahti pihaa, se oli kunniatehtävä, josta se suoriutui enemmän kuin hyvin.
Keittiön kuningatar se oli myös. Kaikki mikä tippui pöydältä tai mitä haukuille ojennettiin, oli sen. Se saikin siksi syödä omassa huoneessa, koska muuten muille ei olisi jäänyt muruakaan.
Koko päivän Ruska käveli perässäni, jopa vessaankin. Illalla se nukkui jaloissani tietokonetöitä tehdessäni, sen jälkeen sänkyni vieressä. Se oli enemmän kanssani, kuin kukaan muu perheenjäsen.

In Memorian

Kun Ruska oli ollut meillä 9 kuukautta, se alkoi ontumaan tassuaan, aina vaan pahemmin. Eläinlääkäri kertoi, että oli kyseessä joko selän välilevyn tyrä tai hermokasvain. Molempiin hoitokeinona magneettikuvaus Helsingissä ja leikkaus, tulos siltikin epävarma.
Tuo oli isku!
Kolmea kipulääkettä annettiin, mutta ontuminen paheni. Lopulta alkuperäinen omistaja, pikkusiskoni mies halusi vielä nähdä koiran ja viedä sen viimeiselle reissulleen.
Tänään se tapahtui. Koko perhe pysähtyi. Olennainen osa oli poissa. Ilontuoja, vilkas, utelias, ihana ja niin kaunis Ruska on lähtenyt.
Mutta. Lohdullisinta on tietää minne.
Tiedän, että Jumala kuuli syvän rukoukseni, jossa pyysin Häntä ottamaan Ruska vastaa Taivaaseensa. Paikkaan, mikä kerran on meidän kaikkien koti, jotka uskomme Jeesukseen. Sinne saavuttuamme, näen jo sieluni silmin, miten Ruska juoksee jalka terveenä niin suurella innolla minua päin, että kaadun maahan ja se ryntää syleilyyni – ihan niinkuin ennen… Ihan niinkuin ennen💗