1.lapsen synnytyskertomus

Eskimotyttö-esikoisen syntymä

Kun odotin esikoistani, pikku tyttöäni, luin kymmenittäin synnytyskertomuksia. Halusin saada tietoa mahdollisimman monilta eri äideiltä eri tapahtumista synnytyksessä: mitä kannattaa tehdä, mitä ei. Kun sitten koitti oma aikani, tulin tuntemaan, miten erilaisia synnytyksiä voi todella olla, varmaan niin monta, kuin äitiäkin. Linjaa antavaa tietoa kuitenkin tarvitaan, varsinkin kun kyseessä on ensisynnyttäjä. Tässä siis oma ihmeellinen kertomukseni, jossa myös isä kertoo omia kokemuksiaan uuden elämän synnystä.

Näin sujui 9 tuntia 54 minuuttia kestävä 4,560kg painavin ja 52 cm pituisen tytön synnytys, kun odotusviikkoja oli takana 41+4.

30.9.2003 klo 6:00 Väännän ja käännän petissäni. Vatsassa polttaa ja kouristaa, onko tämä jo sitä?

klo 10:00 Polttava kipu on herättänyt minut puolen tunnun välein. Äiti soittaa ja kysyy, lähdetäänkö hakemaan aamutossuja kaupungilta ja ’vähän tuulettumaan’. Taitaa jäädä väliin..

klo 12:00 On se sitä! Toisaalta ihanaa, ettei tarvitsisi käynnistää. Poltot ovat kivuliaita. Koirat ihmettelevät vieressä, mikä minun oikein on.

klo 14:30 Ollaan jo eteisessä lähdössä. Sairaalakassi on jo ajat sitten pakattu valmiiksi. Sisko ja äiti soittaa kilvan, milloin oikein tulette. ’Älä odota liian kauan’ – neuvoo äiti.

klo 15:00 Halusin vielä ajaa mökin kautta. Tunnelma oli ihmeellinen: poimin luumuja mökin pihassa, nojaan välillä puuhun, suljen silmät ja hengitän syvään polttojen kouristaessa. Mieheni huutaa jonkin ajan päästä katsottuaan liikehdintääni: ’Ei niitä enää tarvitse kerätä, tää asia on tärkeämpi, lähdetään!’

klo 16:00 Saavumme lapsuuden kotiini, missä meitä odottaa juhlallinen tunnelma. Hienoja ruokia ja juomia on katettu meille valmiiksi. Kynttilätkin palavat pöydässä. Jännitystä on selvästi ilmassa. Ensimmäistä lastenlasta odotetaan kovasti. Kipu tuntuu lievittyvän, kun sen saa ’jakaa’.

klo 19:00 Poltot tihenevät. Mieheni merkkaa aikoja koko ajan tarkasti ylös. Äiti lukee lohdutuksen sanoja Raamatusta ja minä yritän nauttia jokaisesta tauosta polttojen välillä.

klo 21:15 Tulevat isovanhemmat heiluttavat, kun auto lähtee kohti Keskussairaalaa. Pakotin miestäni ottamaan vielä evästä itselleen mukaan. Katson tuttuja maisemia. Kaikki on kuin kymmeniä kertoja mietteissä kuviteltuja tapahtumia. Auto synnytysosaston parkkiin, 4 kassia mukaan. Tulen hiljaa ulos autosta ja kohta taas nojaudun seinään kovan supistuksen voimasta, painan sitten summeria oven kohdalta, missä lukee ’synnytysvastaanotto’.

klo 21:30 Sairaalassa kätilö ilmoittaa meille samantien tutkittuaan minut, että 7 senttiä auki, voimme siirtyä suoraan synnytyssaliin. Ei siis turhia odotteluja käytävällä.

klo 22:20 Synnytyssali on viihtyisä hämärretty huone. Seinällä on taulu, missä lukee ’tervetuloa’. Alla on ihana vauvankuva.

klo 23:20 Vedin ilokaasua kipuihini. Niiden piti auttaa, mutta en tiedä, olo tuli mielumminkin sekaiseksi. Opettelin taktiikan vetää ilokaasua henkeen vain vähän, en ’perille saakka’, koska silloin sain ’yliannoksen’ ja kurja oksettava olo tuli heti. Olin kuin eristyneessä maailmassa. Odotin vain supistusten välistä taukoa, jolloin retkotin päätäni sängyn reunalla ja toistin sanat: ’Harri tää on kamalaa, niin kamalaa.’ Viimein sain pyytämäni epiduraalin. Puudutuksia valmisteleva lääkäri riuhtoi minua kuin sätkynukkea edestakaisin vuoteella, vaikka kivuista huolimatta tottelin parhaani mukaan hänen pyyntöjään. Puudutuslääkäri taas toimi asiallisesti ja selitti rauhallisesti joka liikkeensä. Epiduraalissa todella tuntui säteilyä ja sitten ihana tunnoton olo, joka kesti pitkät 2 tuntia..

klo 23:45 Kivut on poissa, ihanaa! Sanelen Harrille näitä muistelmia kuluneesta päivästä ja nautin. ’Ota nyt kaikki irti tästä tauosta, että jaksat sitten loppuvaiheen’ – neuvoi todella mukava ja aurinkoinen kätilö.

klo 02:00 Kätilö ilmestyi huoneeseen, tutki minut ja sanoi nuo sanat mitä olin odottanut sekavin tuntein: ’No, nyt voit alkaa ponnistamaan!’ Tilani oli taas tuskainen, puudutuksesta ei ollut enää tietoakaan, toisaalta loppu häämötti. Mietin vaan, että kohta se tapahtuu. Supistukset tiheni jo vajaan minuutin pituisiksi ja sain ponnistaa aina supistusten ajan. Kipu yltyi yltymistään. Kolme työntöä ja lepo ja taas sama. Kätilö kannusti: ’Pää näkyy jo, juuri noin ja vielä… ota keuhkot täyteen ilmaa ja nyt työnnä. Älä huuda, sinulla ei ole voimaa työntää silloin. No niin lepää, hyvä.’ Katsoin Harria, hän oli niin keskittynyt tilanteeseen, jännittynyt ja tohkeissaan. Kun lapsi alkoi olla viime senteistä kiinni, sanoinkuvaamaton tuska valtasi kehoni ja huusin vain ’apua, apua!’ Huutoni päällä kätilö rohkaisi: ’hyvä, hyvä, nyt puudutan, seuraavalle leikkaan ja sitten vauva syntyy..(?!) Kun kuulin tuon, sain rohkeutta puskea. Näin miten valkoinen lakana levitettiin sängylle vauvaa varten, se tuntui ihmeelliseltä -sekunnin verran- sitten puudutus, joka sattui ja leikkaus, jota en tuntenut muun kivun läpi. Ja sitten sattui ihan hirveän paljon, sitä voi kutsua repimiseksi, sitä se oli. Sitten helpotti. Heti. Katsoin nopeasti Harriin, kuulin rääkäisyn ja näin Harrin kasvoille ilmeen, jota en ollut koskaan aiemmin nähnyt: siinä oli ihmetystä, iloa ja kyyneleitä. Lapsi oli syntynyt!

klo 02:45 Olin pelkkä märkä rätti. Katsoin vain hiljaa, kuinka rinnalleni asetettiin roteva tyttövauva, jolla oli maailman tuuhein tukka! Siinä se nyt oli, oma pieni tyttömme. Harri oli onnellinen ja liikuttunut. Hän räpsi vaan kuvia, kun minä ihmettelin uutta elämää, minkä Jumala oli meille suonut. Suuri onnellisuuden tunne valtasi minut, kun tuo 9kk:n jännitys ja synnytyksen tuska oli takana. Kiitin mielessäni Jeesusta uudelleen ja uudelleen, muuta en jaksanut tehdä.

Kätilö oli pirteällä päällä, hän katseli uutta tulokasta ja kehui: ’Onpas komea tukka ja oikein naiselliset reidet’. Vauvalla oli oliivinmusta tukka ja silmät. Tyttö näytti ihan ulkomaalaiselta, niin söpöltä, niin ’valmiilta’. Olimme ihan ihmeissämme.

Harri oli toiminut loistavasti. Kun katsoin häntä, rakastin häntä yhä enemmän. Aviopuolison läsnäolo synnytyksessä on jotain valtavaa, joka voi vain lujittaa suhdetta entisestään.

Ensi-imetys onnistui hyvin, olin ihan ihmeissäni, kun minusta tuli maitoa, on tuokin yksi Jumalan ihme! Tilanne oli uusi ja ihana.

Meidät jätettiin haavan ompelemisen ja istukan oton jälkeen kolmistaan. Olimme perhe. Tuo ’eskimotyttö’ on meidän oma

Raahauduin suihkuun ja köpöttelin hiljaa ’synnyttäneiden osastolle’, tuo nimi tuntui ihanalta, olin todella jo synnyttänyt. Olin ihmeissäni, että minut pistettiin heti kävelylle, vaikka olin ihan kuitti. Kätilö saattoi, meidät huoneeni ovelle sanoen sitten ’tervetuloa uudestaan!’ Apua! Ei tuntunut kyllä kutsuvalta, ainakaan vielä…

Esikoisen syntymä miehen näkökulmasta

”Ajattelin alunperin, että osani tässä synnytysprojektissa olisi enemmänkin sivustaseuraaja ja kannustaja. Istuisin äidin pääpuolessa ja tiukassa paikassa katselisin vaikka seiniä tai kelloa.

Meitä oli neljä: Mia, minä, kätilö ja itse päätähti, joka odotteli vielä turvallisesti Mian vatsassa. Kätilö oli rauhallinen, kannustava ja varma toimissaan. Hän pyysi aluksi, voisinko ponnistusvaiheen aikana tukea Mian päätä rintaa vasten. Seuraavaksi kätilö pyysi, voisinko samanaikaisesti pitää vaimoni polvitaipeesta kiinni, kun tuen myös nilkasta. Kuvittele tilanne, minä, joka yritin olla mahdollisimman huomaamaton, olen seisomassa keskellä sänkyä ja ’ponnistan’ kaikin voimin hänen apunaan.

Mia oli urhea. Ensimmäinen synnytys ja lapsi oli melko kookas (4,560kg!). Jos kertoisin kahdella sanalla synnytyksestä, se olisi: rajua meininkiä! En voinut kuvitella, että se olisi näin raskasta äidille. Itse eläydyin tilanteeseen täysillä. Tuntui siltä, että kun ponnistusvaihe tuli, ponnistin itse enemmän kuin äiti, ainakin olin paljon hikisempi kuin hän.  

Kun lapsi syntyi. Koin jotain ennen kokematonta ja voimakasta. Se oli jotain mahtavaa ja sanoinkuvaamatonta. Juuri siinä hetkessä, kun lapsi syntyi, tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, ennen vauvan ensimmäistä rääkäisyä. Sitten kuului ääni. Se on elossa! Äitikin on elossa (minäkin olen elossa)! Olen isä! Lapsi on niin suloinen. Olin saanut olla todistamassa yliluonnollista tapahtumaa: vaimoni sisältä oli ponnahtanut uusi elämä. Meidän lapsemme, mahtavaa!

Tyttö sai syntymäpisteikseen 9- (synnyttyään sillä oi raajoissaan sinertävyyttä), mutta itse haluan antaa niin lapselle kuin äidillekin täydet 10 pistettä. Ja ennen kaikkea kiitoksen ja kunnian annan Jumalalle, joka antoi meille tämän lapsen!    

Vinkkejä synnytykseen  

  • Jos polttoja tulee 10 sekunnin välein säännöllisesti, älä syö enää mitään, koska monet oksentavat kaiken ulos synnytyksessä, kun muutenkin on huono olo.  
  • Pyydä kohdunsuunpuudutus tai epiduraali-puudutus heti, kun tuskat tuntuvat kipeämmiltä, koska yleensä puudutuslääkäri kestää jonkin aikaa tulla paikalle. Spinaalipuudutus on todella hyvä vaihtoehto, jos synnytys etenee nopeasti, se auttaa myös ponnistusvaiheen kipuihin.
  • Kokeile itse sopiva ponnistusasento. Puoli-istuva on suosituin, siinä voit ottaa sukista kiinni, kun ponnistat. Hyvä idea on jalkatuet jalkapohjien alle, joita kohti työntämällä saat voimaa puskea enemmän.
  • Muista rauhoittaa itsesi oikealla hengityksessä: hitaasti vedä nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Kun ponnistusvaihe alkaa, yritä olla huutamatta, koska silloin voimasi menee huutamiseen eikä ponnistamiseen.    

Vinkkejä imetykseen  

  • Sairaanhoitajilla ei välttämättä ole aikaa ohjata imettämisessä, jos osastolla on kiirettä. Eli tutustu imetykseen, jos se on sinulle uusi asia, ennen laitokselle lähtöä.
  • Älä luovuta, jos maitoa ei tule heti. Kehosi alkaa tuottamaan maitoa usein vasta vähitellen. Monesti kestää
  • kolmesta päivästä viikkoon, ennenkuin maito alkaa pikkuhiljaa tulemaan.
  • Imetä vauvaa rauhallisesti jo laitoksella. Äidin lämpö ja läheisyys on vastasyntyneelle vauvalle tärkeintä.
  • Muista pyytää lisämaitoa hoitajilta, jos huomaat vauvan olevan yhä nälkäinen (ts. hermostunut ja liikehtiväinen). Kun vauva on saanut vatsansa täyteen, se yleensä myhäilee tyytyväisenä tai nukahtaa.    

Laitoksella  

  • Pyydä rohkeasti särkylääkettä olotilaasi helpottamaan synnytyksen jälkeen, on sellaisia lääkkeitä, jotka eivät vaurioita vauvaa kulkeutuessaan häneen maidon mukana.
  • Pyri hoitamaan myös itseäsi ja lepäämään, kotona vauvan kanssa se on vaikeampaa. Hoitajat vievät vauvasi ’vauvahuoneeseen’ hoitoon, jos haluat nukkua hieman.
  • Jos mahdollista, lähde kotiin vasta kun olet ’parantunut’ kunnolla synnytyksestä, esim. leikkuuhaavan tulehtuminen on mahdollista.
  • Kysy hoitajilta kaikki mikä askarruttaa (vaipanvaihto, vauvan riittävä maidonsaanti, lisämaidon tarve jne.), he eivät liioin kerkiä kertomaan niistä kysymättä.
  • On tärkeää, että vauvan vatsa alkaa toimimaan pian synnytyksen jälkeen. Muista tarkistaa asia ja kertoa siitä sitten hoitajille.    

On jotain uskomatonta kokea äitiys. Se tuo vastuun omallekin elämälle eri tavalla, koska ymmärtää, että on korvaamaton tuolle pienelle lapselle, jonka maailman keskipiste saa olla. Odotan vain hetkeä, jolloin tuo ’kääryle’ sanoo minua uudella nimellä ’Äiti’.

Ensimmäinen lapsi ja valtavasti ihania kukkia. Siistijä niitä ihmetteli ja tuli kysymään, että olenko ’joku julkkis’? – En ole, ihan tavallinen gospelmuusikko vain, totesin.
Sairaasta kotiin lähdössä. Harri tuli elämänsä ensimmäistä kertaa isäksi 1.10.2003.