Synnytyskertomus – 5. lapsi

Viidennen lapsen synnytys oli kaikkein helpoin

Viime synnytyksestä on kulunut 2,5vuotta, mutta tuntuu ihan siltä, kuin tämä olisi ensimmäinen kerta. Olen pyrkinyt olla ajattelematta tulevaa tuskien taivalta, mutta takaraivossa se on ollut kiinni kaikki nämä kuukaudet. Mielessäni soi vain neuvolatädin sanat. ’Nyt lähdet sitten heti sairaalaan, kun kipeät supistukset alkaa, et jää yhtään odottelemaan. Ja sitä neuvoa kannatti totella. Odotusaika on ollut helpoin, mitä mikään aikaisempi. Loppuviikkoina vain alaselkä oli niin arka, että kaivatut kävelylenkit jäi tekemättä ja kuntopyörä sai kelvata. Synnytyssairaalaksi suositeltiin Hämeenlinnaa ja onneksi niin, sillä sain siellä parhaan mahdollisen kohtelun ja palvelun.

Seuraavassa 3h 45min kestävä 3,755kg painavan ja 51,5cm pituisen tytön synnytys, kun odotusviikkoja oli kertynyt 40+5

Se päivä koitti viimein…

Kun laskettu päivä oli ohitettu, olin jo ajatellut, että kai tässä mennään taas viikolle 42. Mielessäni oli kuitenkin pieni toive siitä, että saisin pienokaisen syliini äitienpäiväksi, mikä olisi kahden päivän kuluttua…

Perjantaina halusin aviopuolisoni mukaan Tampereella käymään. Hän meni salaisille retkilleen (äitienpäivälahjaa ostamaan) ja minä odotin hetkisen keskustassa. Tyttöjen kanssa haettiin vauvalle ensimmäinen lahja, Pip Studion kolmikerrostarjotin – tietysti vaaleanpunainen – ja vielä herkuteltiin kolmeen petraan salaatti Sokoksella.. Riisisuklaalevy tallentui mukaan Sokoksen karkkipuolelta ja voi kyllä se maistui hyvältä! Karkkilakko oli pysynyt aika hyvin voimassa raskauden ajan, mutta tällä suklaalla oli tarkoituksensa.

Kun juttelin tuttavamme kanssa sadekatoksessa KappAlhlin edustalla tunsin lapsiveden menevän. Lopetin pian keskustelun, soitin puolisolle, että olisikohan tänään aika… Uskaltauduin vielä mummolaan saunaan, mutten enää iltapuurolle, kun pakattiin kaikki autoon ja äkkiä kohti kotia!

Kun lapset oli peitelty aloin tuntemaan jo 5 min välein toistuvia asteittain aina kipeämpiä supistuksia. Mies sanoi vielä tekevänsä eväät, mutta minä sanoin, ettei taida keritä. Nyt mennään!

Ajo sairaalaan

Olin valinnut sairaalaksi TAYS:in sijaan Kanta-Hämeen keskussairaalan neuvolantädin suosituksesta. Siispä ajoimme kohti Hämeenlinnaa. Matkalla laitoin hoitotädeille viestin, että nyt mentiin. Laitoin viestin myös äidille, siskoille ja hyvälle ystävälle, jonka tiesin alkavan rukoilla heti tilanteen puolesta. Minua jännitti ja hermostutti, vaikka tiesin, että saan olla Jumalan käsivarsilla, eikä mitään tapahdu, Hänen tahtomattaan.

Matka tuntui ikuisuudelta, mutta viimein pienen mutkan kautta saavuimme oikealle ovelle, silloin kipeitä supistuksia tuli jo 2-3min välein. Vielä sairaalan pihassa nojauduin seinää vasten ja ’otin vastaan supistuksen’ hengittäen rauhallisesti sen ajan.

Suoraan saliin

Heti ovella kätilö tuli vastaan ja koska itse en supistuksen voimasta pystynyt puhumaan, puolisoni sanoi, että kyseessä on uudelleensynnyttäjä, viides raskaus ja kipeitä supistuksia nyt 2min välein. ’Selvä, mennään suoraan synnytyssaliin’ – sanoi kätilö. Kävelin nopeaan kätilön perässä saliin. Vaatteet vaihdettiin sairaalavaatteisiin ja sain mennä pedille. Kun oli tauko ilmoitin, että haluan jalkatuen, puoli-istuvan asennon ponnistusvaiheeseen ja epiduraalin tai vastaavan kivunlievityksen.

Ensitöikseen kätilö laittoi anturat vauvan päähän, joiden kautta saatoimme seurata vauvan pulssia ja supistusten voimakkuutta. Spinaali-puudutteen antoi anestesia-lääkäri.

Puudutusta varten asennettiin tippa ja tippaa varten kanyyli käteen.

Synnytys etenee

Synnytys etenee hyvällä vauhdilla – kertoi hyvin miellyttävä ja asiantunteva kätilö. Hän oli nyt erittäin tärkeässä asemassa, oman ja tulevan vauvani elämässä. Ajattelin heti, että tuolta henkilöltä haluaisin pyytää haastattelun.

Kun selkä oli desifioitu kellertävällä liuoksella, puudutuslääkäri tuli, tervehti ja pyysi minut kaarevaan asentoon. Kätilö oli valinnut spinaali-puudutuksen. Olin saanut sen toisen lapseni kohdalla ja tiesin, että kyseessä on puudutus, mikä toimii.

Olin ihan omissa maailmoissani, kun koin voimakkaita supistuksia. Tiesin, että kohta tarvitaan voimia ponnistusvaiheeseen, mutta sen jälkeen saan kokea maailman ihanimpia hetkiä, kun näen hänet, jonka tiedän elävän sisälläni ja myös odottavan ensitapaamistamme.

Spinaali alkoi vaikuttamaan asteittain. Vielä kaksi supistusta puudutteen antamisen jälkeen, tuntuivat voimakkailta, mutta sitten alkoi helpottamaan. Sitten pystyin jo keskittymään muuhunkin, kuten tervehtimään kätilöä paremmin, joka oli muuten samasta kaupungista, mitä itse olemme!

Sinun vitsasi ja sauvasi

Kun puudutus tehosi, valoja himmennettiin, musiikki laitettiin soimaan ja tilanne alkoi tuntumaan jo mukavammalta. Puoliso viritteli kamerajalustaansa ja minä kuuntelin kappaleiden sanoja. Katajainen kansahan siellä soi, voi miten sanat rohkaisivat ’Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttaa’ – soi synnytyssalissa. Niin, uusi elämä ei synny ilman kipua…

Olimme myös miettineet syntyykö vauva 9. vai 10. päivä, mutta keskiyön tunnit vaihtuvat ja tämäkin toiveeni toteutui.

Synnytyksen käynnistyksessä käytetään samaa tippaa, kuin mitä minulle laitettiin, nopeuttamaan supistuksia

Viimeinen vaihe!

Se ’No niin, nyt voit alkaa ponnistamaan heti kun tuntuu siltä’. Nytkö jo – ajattelin, tässähän ollaan taisteltu vasta kolmisen tuntia. Olin halunnut myös pudendaali-puudutuksen, mikä auttaa ponnistusvaiheen kipuun. Se annettiin hirvittävän pitkällä piikillä… Sängynpääty nostettiin ylös, toivomani jalkatuet asennettiin sängyn sivuista jalkapohjia tukemaan ja minä keskityin.

Heti, kun tuli supistus, työnsin, sitten toinen supistus ja tein työtä käskettyä. ’Kolmannella vauva syntyy, jos tahdot’ – sanoi kätilö yllättäen ja tahdonhan minä! Tiesin, että spinaalin vaikutus oli katoamassa ja hirveät kivut voimistuvat, niin tahdonhan minä! Otin saman supistuksen aikana 4 erillistä kertaa henkeä ja työnsin kaikin voimin, kunnes kätilö toppuutti, että nyt lyhyin herkemmin työnnöin. Silloin lapsi syntyi ja sain kuulla tuon ihanan elämän äänen: vauvan ensi parkaisun!

Ensitapaaminen

Tärisin kivusta ja paineesta, mikä oli ponnistuksesta aiheutunut, mutta olin niin onnellinen! Yritin jo kurkkia, missä vauvani on.

Puolisoni tuli kiittämään minua rohkeudesta ja sinnikkyydestä. hän silitteli minua, kunnes sain nähdä oman ihanan vauvani. Hänet laitettiin rintani päälle, peitteeni alle hetkeksi heti syntymän jälkeen. Parkuminen lakkasi heti. Vauva sai maistaa tilkkasen maitoa, jota hän vaistonomaisesti alkoi heti etsiä.

’Harri, hän on niin suloinen’ sanoin ihastuksissani, enkä nähnyt tai kuullut muuta. Koko muu maailma poissulkeutui ympäriltä, katsoin vain omaa pientä lastani. Ensiksi huomasin hänen tuuhean mustan tukkansa ja sitten nuo tarkkaan piirtyneet mustat kulmakarvat. Voi, kun olin onnellinen! Miten ihanan lapsen Jumala meille antoikaan. Täyden kympin tyttö – kätilö sanoi sieltä jostain.

Napanuora

Kesken tapaamiseni, vauva kuitenkin vietiin hetkeksi pois. Isä sai katkaista napanuoran (oli muuten ensimmäinen kerta). Kannustin häntä siihen ja nyt se sitten tuli hänenkin koettua, viidennen lapsen kohdalla.

– Tuntu kuin satuttaisin äitiä tai vauvaa, Harri sanoi.

– Ei siinä kumpikaan enää mitään tunne, lohdutteli kätilö

Napanuora oli yllättävän pitkä. Se oli kiertynyt kerran kaulankin ympärille, mutta kätilö oli ohjannut sen syntymässä pois kaulalta.

Isä katkaisee napanuoran kätilön ohjastuksella

Vauvan mitat

Vauvan paino oli ollut neuvolassa tärkeä aihe. Viimeisin ennuste neuvolan mukaan oli 3,500-3,700kg, ei ainakaan enempää. Tarkka tuo arvio olikin! Vauvan paino oli 3,755kg. Pituus oli puolen sentin tarkkuudella sama kuin edeltäjänsä, eli 51,5cm. Päänympäryskin oli sama kuin isosiskonsa.

Vauva näytti niin pieneltä, niin avuttomalta ja suloiselta. Miten osaankaan hoitaa noin pikkuista…

Se on ohi

10 kuukautta kestänyt odotus on ohi. Kaikki jännitys on ohi. Mielen täyttää vain rauha ja syvä kiitollisuus elämän antajalle, Jumalalle, joka antoi minulle tämän lapsen. Silittelen hänen selkäänsä ja puhun rauhallisesti toivottaen hänet tervetulleeksi maailmaan, perheeseemme.

Saamme jäädä kolmistaan huoneeseen: isä, minä ja uusi perheenjäsen, joka tuhisee hiljaa nojautuen kiinteästi rintaani vasten.

Juhlallinen hetki synnytyssalissa

Sain mennä suihkuun, kun vauva vietiin pesulle ja kapaloitavaksi. Vatsa oli osittain poissa, muttei todellakaan kokonaan. Kuulemma kaksi viikkoa kuluu, ennenkuin ’näkyvin osa’ on pois ja sitten voi jo alkaa vähitellen treenaamaan entisiä mittoja takaisin. Mutta nyt saa olla vain äiti, äiti omalle vauvalle, taivaasta äitienpäivälahjaksi annettu.

Pienen perhehetken jälkeen saimme hyvin kauniisti katetun yöpalan Pommaceineen kaikkineen eteemme. Kyllä maistui!

– Isä saa olla täällä niin kauan kuin haluaa ja sitten kun haluatte, että lähdetään osastolle, soittakaa kelloa, neuvoi kätilö.

Vielä reilu tunti oltiin yhdessä. Ihmeteltiin ja oltiin onnellisia, kunnes säälin väsynyttä puolisoani ja lähetin hänet kotiin nukkumaan.

Kauniisti katettu yöpala hopeatarjottimella oli kuin piste onnellisen tapahtuman päätteeksi.

Synnyttäneiden osastolla

Osastolla otin vauvan heti viereeni pyydettyäni sänkyyn reunan. Aloimme sitten harjoittelemaan imetyksen ihmeellisiä asioita. Mitä enemmän vauvaa rinnalla pidän, sitä paremmin maito alkaa laskeutumaan.

Ensimmäinen yömme meni aika palasiksi, mutta nelisen tuntia jossain vaiheessa sitten nukuttiin. Maitoa ei vielä paljon tullut, mutta sinnikkyys palkittiin, sillä jo seuraavan vuorokauden aikana, maitoa alkoi riittämään sitten oikein kunnolla!

Äitienpäivä

Elämäni ensimmäinen äitienpäivä synnytysosastolla oli ihana. Vaikka olimme ihan väsyneitä vauvan kanssa, emme jättäneet aamiaista väliin. Tarjottimella oli heti pieni ruusukortti ’Hyvää äitienpäivää’. Pian hoitaja toi ruusukimpun ja kukkakortin pöydälleni ja sanoi, että tämä on sairaalan puolesta. Sitten äitini soitti ja onnitteli.

Lähetin vauvan syntymäviestin tutuille ja sain äitienpäivätoivotukset ja vauvaonnittelut takaisin. Hoitaja ilmoitti vielä asian, minkä en tiennyt olevan mahdollistakaan, että voisi päästä tänään kotiin. Ilmoittauduin heti lääkärijonoon. Sillä aikaa kätilöharjoittelija tuli käymään läpi synnytyksen eri vaiheet, vauvan hoidon, lantionpohjalihasten harjoitukset jne.

Kotiin lähtö

Koska lääkäri totesi vauvalla olevan kaikki hyvin, sain soittaa puolitoista vuorokautta osastolla oltuani, että kotiin päästään.

Sain vielä äideille tarkoitettua juhlaleivosta kaapista kaakaon kera ennenkuin puoliso tuli noutamaan meitä.

Olin hyvin kiitollinen ja tyytyväinen Kanta-Hämeen keskussairaalan palveluun. Tilavat kahden hengen huoneetkin oli positiivinen juttu sekä henkilökunnan kiireettömyys ja palvelualttius.

Vaikka koko päivän oli satanut ja ollut pilvessä, taivas kirkastui astuessamme ulos sairaalasta. Mukana oli vauva vaaleanpunaisessa kantokopassaan, sekä vihreä Liberon kassi, minkä äiti sai sairaalalta lahjaksi kotoon lähtiessään.

Nyt viiden lapsen isä, oli pelkkää hymyä. Oikeastaan hän loisti uutta intoa. – Vaikka lasten kanssa on välillä vaikeaakin, rakastan kyllä niitä jokaista niin paljon, hän usein sanoo.

Sisarukset tapaavat vauvan

Kotoa haimme vauvan sisarukset, jotka ilosta hihkuen juoksivat autoon katsomaan nukkuvaa uutta tulokasta.

– Äiti, se on niin ihana. Niin pieni. Siis maailman söpöin!

Kyllä lapset rakastuivat oitis pikkuvauvaan ja sitten alkoikin jo kilpailu, kuka saa istua vauvan vieressä autolla takapenkillä, kun yleensä etuistuin on aina ollut se paras paikka. Samalla reissulla kävimme vielä onnittelemassa molemmat mummut äitienpäivän kunniaksi ja tietysti näyttämässä vauvaa!

Ensimmäinen matka taittui syvää unta nukkuen matkailuautossamme kohti mummuloita.

Elämä muuttui kertaheitolla. Vaikka lapsia on ennestäänkin neljä, jokainen lapsi on kallisarvoinen lahja, joka on annettu vastuullemme. Tahdon hoitaa, suojella ja olla rakastava äiti pienelle vauvalle, joka tarvitsee läheisyyttäni nyt enemmän, kuin mitään. Antakoon Jumala minulle ja myös kaikille äideille voimia olla hyvä äiti.