KOTISIVU MUSIIKKI AVAIMET SISUSTUS VALOKUVAUS HÄÄT VAUVAT  TAIDE   KOIRAT SHOP

Etusivu   Koirat esittäytyy   Koira-albumi   Haastattelu   Löytöeläimet   Koiratarhoille   Koiratarinoita   Koiralinkit

 Saanko esitellä: Onnelliset löytökoirat!

Klikkaa sen koiran kuvaa, jonka tarinan haluat lukea

Dali

Sofia

Julia

Vincent

Luna

 

Jacky

 

Iiris

 


Jeremy

 

Osa näistä koirista olisivat olleet kuolemaan tuomittuja, jollei pieniä ihmeitä olisi tapahtunut...

 

Dali: Erikoinen 'tuliainen' hevosleiriltä

Nimi ja lempinimi: Dali (Salvador Dalin mukaan), 'Daikku'

Rotu: Ajokoiran ja newfoulandinkoiran 'sekoitus'

Syntynyt: Syyskuussa 1991

Luonne: Todella kiltti ja lauhkea jääräpää

Lempileikki  kesäisin: Kahlaus ja pään veteen upotus

Lempileikki talvisin: Piehtaroiminen lumihangessa

Erikoinen tapa: Herättää isäntä 3 kertaa yössä..

Dalin tarina: Pikkusisareni oli syysaikaan hevosleirillä. Eräänä päivänä leiriltä tuli soitto kotiin; pienen tytön hätääntynyt ääni kertoi koirapentueesta, joka tapettaisiin. Eläinrakkaina ihmisinä vanhempani päättivät toimia nopeasti: he soittivat tallille ja kysyivät oliko asia niin. Se todella oli: ajokoira ja newfoulandinkoira olivat risteytyneet tuloksena 'vahinkopennut', jotka aiottiin hävittää, koska ne eivät olleet toivottuja. 'Ei, älkää vain tappako yhtäkään, hommaamme niille kodin' -äiti sanoi hädissään. Äkkiä soitettiin Aamulehteen, johon saneltiin ilmoitus 'pentuja hyviin koteihin'. Tässä tapauksessa kävi niin onnellisesti, että kaikki yhdeksän suloista karvapalloa saivat kodin ja yksi niistä, jolla oli valkoinen lepakonkuva kaulassa, kulkeutui siskon hihassa meille kotiin. Siitä kasvoi uskomattoman komea ja viisas koira, vaikkakin erittäin jääräpäinen.

 

Dali on nyt 11vuotias, onnellisen elämän elänyt koira, joka pelastui viime tingassa kuolemalta. Se on tuonut elämäämme paljon iloa omituisilla tavoillaan. Tässä muutamia: Se rakastaa kahlaamista vedessä, lähinnä se kai yrittää pyydystää kaloja, mutta vain kuraa se saa suunsa täyteen. Sitten se pelkää yli kaiken korvien puhdistusta. Sukelluskeikkojensa takia Dalin korvat tulehtuivat usein ja niinpä korvien puhdistus on sille maailman loppu. Jos mainitaan sana 'korva', se luimistaa silmänsä suuriksi (aivan niin kuin Beethowen -elokuvassa) ja ryntää ulko-ovelle, avaa sen yhdellä tönäisyllä ja säntää pakoon ...ja perhe perässä! Näin Dali järjestää rattoisaa liikuntaa koko perheelle. Pakko on mainita vielä Dalin yöjuoksut. Aina kun menemme vanhemmille yöksi se alkaa. Kun kello on noin yksi yöllä Dali menee alakertaan ja alkaa uikuttaan isän korvaan. Kun mitään ei tapahdu, se löntystää ovelle ja alkaa haukkua niin kovaa että koko talo herää. Silloin isä juoksee kiireesti päästämään Dalin takapihalle pihtaroimaan. Kun se viimein saapuu retkeltään, se nappaa aamutossun suuhunsa ja menee näyttämään lahjaansa jokaisen perheenjäsenen sängyn viereen, toisin sanoen se kiipeää sänkyyn ja astuu mahan päältä ojentaakseen kuolaisen tossun nukkujan naamalle. On erittäin herttaista herätä siihen.. Ja jos ovi huoneeseen on kiinni, Dali avaa sen hyppäämällä kahvan päälle. Jollei silloin saa sydänkohtausta, ei milloinkaan. Tämän jälkeen se menee juomaan kuppinsa tyhjäksi, komentaen sitten äidin täyttämään sen kolisuttamalla kuppia tassuillaan. Parhaina öinä se nousee kahdelle tassulle ja vetää ruuat lattialle. Kyllähän moni ihminenkin on yösyöppö, se ei vaan välttämättä paljastu ikinä. Parata tässä on, että Dali uusii koko rumban 2-3 kertaa yössä. Voit siis kuvitella, että yöpymiset vanhempien luona ovat hieman harventuneet. Kotonani se nukkuu kuin pieni porsas, eikä edes aamuisin jaksa nousta lenkille. Erikoinen tyyppi!

 

Silloin kun Dali tuotiin perheeseemme, meillä oli kultainennoutaja nimeltään Baplo. Pentu roikkui Baplon korvissa ja retuutti koiraparkaa ties mistä. Joidenkin kuukausien päästä näistä kahdesta tuli erottamattomat. Ne kulkivat aina yhdessä. Vanhuus toi mukanaan Baplolle sokeritaudin, mihin se vuoden sisällä menehtyi. Se oli kauhean raskasta. Dali tuli sen jälkeen todella apaattiseksi. Yritimme piristää sitä kaikella mahdollisella, mutta ei. Viimein keksimme keinon: hankimme sille ystäviä!

 

Memorian...

Dali sai elää pitkän elämän, jopa 16 ja puolivuotiaaksi. Suru oli suuri, kun monien tutkimuksien jälkeen selvisi, että Dalilla on kaksi pahalaatuista kasvainta. Sille annettiin maksimissaan 2kuukautta elinaikaa kovilla stytostaattihoidoilla, jotka olisivat vaikuttaneet Dalin kuntoon heikentävästi. Kun olin tehnyt tuon vaikean päätöksen rakkaan koirani kohdalla, soitin oitis isälleni, joka tuli vielä tervehtimään Dalia - viimeistä kertaa. Isällä oli kaksi Mars patukkaa mukana, jotka saivat Dalin piristymään ja innostumaan valtavasti. Eläinlääkäri pisti rauhoittavan piikin, jonka jälkeen silittelimme Dalia sen nukahtaessa jalkojemme juureen. Hetki oli niin surullinen, eikä se unohdu koskaan mielistämme, mutta saan olla Jumalalle kiitollinen kaikista näistä vuosista, mitä Dali oli luonamme.

 

 

Sofia: Vihdoinkin omaan kotiin

Nimi/lempinimi: Sofia (Espanjan kuningattaren mukaan), 'Sohvi'

Rotu: 'Espanjalainen juustokoira'

Syntynyt: Vuonna 1995

Luonne: Ennen hyvin ujo, nyt tomera ja hyvin viisas

Lempileikki  kesäisin: Karkuretket Vinskin kanssa

Lempileikki talvisin: Ryömiminen lumessa

Erikoinen tapa: Sofi kuulee aina jos joku avaa juustopaketin

Sofian tarina: Ollessani Espanjan kotona kolme kuukautta, kävin normaaliin tapaan eläinkaupassa tutkimassa, olisiko siellä mitään poikkeavaa Dalille tuliaisiksi. Silloin silmäni osuivat ilmoitukseen kaupan seinällä 'Please, give us home' ('Anna meille koti'). Kuvassa oli anovan koiran silmät ja alla puhelinnumero. Ei kauaa kestänyt kun olin jo matkalla kotiin tuo numero taskussani. Siitä hetkestä lähtien aloin todella miettimään koiran pelastamista, edes yhden näin alkuun. 'Pistin postia' rukouksessa Jumalalle ja pyysin ohjausta, jos koira oli minulle tarkoitettu.  

   

Kaksi viikkoa oli kulunut eläinkauppareissusta ja päätin ottaa härkää sarvista; soitin englantilaisen naisen pitämään koirien pelastuslaitokseen, jossa innokas ääni sanoi oitis tuovansa koiria näytille. Voi että se päivä oli jännittävä, kun juuri hankkimani fleksin kanssa menin kahvilaan, jonne naisen oli määrä tulla. Viimein iso auto saapui paikalle, josta ystävällinen nainen, nimeltä Kim Halliwell, astui ulos. Selitin hänelle, että haluan viedä koiran Suomeen ja olisi hyvä että se olisi mahdollisimman kiltti ja rauhallinen yksilö (näin yritin saada apua koiran valintaan, muuten olisin ottanut ne kaikki 5!). Sen kuultuaan Kim kertoi hommaavansa koiralle rokotukset ja passin, sitten hän kertoi Sofian (silloisen Millien) tarinan:

 

'Meillä on tapana kiertää erään toisen koirakodinpitäjän kanssa kaduilla aina sunnuntaisin, koska tiedämme, että silloin rankkurit pyydystävät katukoiria tapettavaksi. Kerran sitten satuin kuin vahingossa vilkaisemaan auton alle, kun kuulin sieltä pientä ulinaa. Auton alla emo syötti kolmea pientä poikastaan. Saimme ne kaikki kiinni ja veimme kiireesti turvaan. Koirakodissa kävi ilmi, että kaikilla pennuilla oli penikkatauti ja jokainen niistä kuoli vuorollaan. En voi puhua siitä enempää, niin valtavan surullista se oli emolle ja meille kaikille. Emo ristittiin Millieksi ja yritin hankkia sille rakastavaa kotia puolitoista vuotta, mutta erikoisen muotonsa vuoksi kukan ei ole huolinut sitä, vaikka se oli ainoa joka jaksoi seisoa hievahtamatta pöydällä 2 tuntia ihmisten räpläillessä sitä joka kuukautisessa 'koiranäyttelyssämme'. Tämä koira on menettänyt pennut ja se hakee turvaa ja luottamusta, siksi toivon sen saavan ensimmäisenä kodin. Tuo riitti minulle. Koirat näytettiin. Ne kaikki olivat aivan ihania, mutta kuulemani koiran kohtalo vetosi minuun ja päätin ottaa tuon koiran, mitä elämä on niin rajusti potkinut päähän. Sovittiin uudesta tapaamisesta rokotusten ja passin suhteen ja sitten pujotin pannan uuden, kovin aran tuntuisen koirani kaulaan ja heilutin hyvästit. Sofian tarina minun luonani alkoi tästä, enkä ole hetkeäkään katunut päätöstäni antaa kodittomalle koiralle kodin. Sofian luonne muuttui varmemmaksi ja luottavaisemmaksi vähitellen. Nykyään se on todellinen touhutäti ja jopa itseään vanhemman Dalin ja Vincentin pomo. Niin ja Dali sai lohdutusta topakasta tyttökoirasta sitten kotimaassa, minne Sofia matkasi eläinten ruumassa, rauhoittava 'kielen alla'.

 

Memorian...

Sofian elämä muuttui katukoirasta kotikoiraksi, Espanjasta suomalaiseksi koiraksi. Kolmevuotiaana sain hänet itselleni ja 12 ja puolivuotiaana tiemme erosivat. Sofia sai sydänsairauden, joka vei sen noin kahden kuukauden sisään niin huonoon kuntoon, että jouduin aamuyöstä soittamaan päivystävälle eläinlääkärille. Lääkäri antoi tuomionsa jo kuultuaan tilanteen vakavuuden. Ajomatka lääkäriin valvotun yön jälkeen ei varmaankaan unohdu koskaan: Rakas Sofiani oli auton takaosassa ja hengitti raskaasti. Minä ajoin kohti eroa koirastani. Matkalla rukoilin mielessäni ja anoin, että saisin jotenkin tietää, että koirani pääsee sinne, minne itsekin haluan olla matkalla. Kului vajaa minuutti, kun Radio Deistä kuului kappale 'Onpa taivaassa tarjona lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat... Tilanne oli herkkä ja kyynelsilmin sain ihmeellisen rauhan siitä, että tapaisimme vielä. Pian Sofia nojautui minuun vastaanotolla ja lähti. Jäimme kaipaamaan ystäviemme kanssa Sofiaa.

 

 

Vincent: Espanjan kaduilta lentokoneella Suomeen

Nimi ja lempinimi: Vincent (Vincent van Goghin mukaan), Vinski

Rotu: Monirotukoira (mäyräkoiraa ja...)

Syntynyt: Vuonna 1996

Luonne: Vilkas ja iloinen, oikea sylikoira

Lempileikki  kesällä: Hiipiä salaa pakoon, eli myyräjahtiin

Lempileikki talvisin: Sekokohtaus ja Sofiaa päin hyökkäily

Erikoinen tapa: Syödä vasta kun muut ovat syöneet

Vincentin tarina: Siskot innostuivat Sofiasta niin paljon, että oitis kun oli heidän vuoronsa lähteä Espanjaan, kysyttiin kuorossa koirakodin numeroa. Kyllä me koto Suomessa jännitettiin millainen otus sieltä tulee seuraavaksi! Viimein Espanjasta soitettiin ja kerrottiin, että ihana ja niin nätti koira on jo tuotu kotiutukseen. Ilostuimme turhasta, sillä pian saimme tietää, että tuo niin kovin säikky Tandy-koira oli pujottanut itsensä pannasta irti ja luikkinut pakoon. Siskot juoksivat ympäri Espanjan katuja hakemassa sitä. Turhaan. Kyllä meillä surtiin ja rukoiltiin, mutta Jumalalla oli toinen suunnitelma. Lopen uupuneina siskot luovuttivat etsinnät ja soittivat Kimille koiran hukkumisesta, hän sanoi että alkaa heti hakemaan sitä ja voi tuoda uuden tilalle. Surun murtamina siskot eivät enää innostuneet tuosta 'uudesta'. Kim kuitenkin sanoi tulevansa jo heti seuraavana päivänä 'käymään'. Tuona seuraavana päivänä Kim esitteli punaruskeaa pikkukoiraa, joka löytyi kadulta kodittomana muutama päivä sitten. Kun siskot saivat koiran syliinsä, se oli siinä. Karhealla kielellä se moiskautti tuttavallisesti uusia omistajiaan ja sai heti nimen Vincent (vilperi). Taas tuli soitto kotiin ja iloinen uutinen kerrottiin koirasta, joka on 'pitkä ja matala'. Yritimme hahmottaa koiran ulkonäköä, kuvaus oli niin erikoinen, mutta nähdessämme Vinskin sitten Suomessa, kuvaus osui nappiin ja myös se, että poika oli kova antamaan pusuja.

 

Vincentistä ja Sofiasta tuli todellinen kaksikko, puhuivathan ne samaa kieltäkin. Ja meidän perhe on ollut hyvin tyytyväinen uusien asukkien suhteen. Kun muutin pois kotoa sain ottaa nuo kaikki kolme koiraa mukaani, eikä ole päivääkään, etten kiitä niistä mielessäni Jumalaa, niin ihania ystäviä ne ovat minulle.

 

Yksi juttu vielä: Kim kirjoitti minulle Espanjasta iloisen uutisen. Hän oli löytänyt Tandyn erään ravintolan takapihalta. Yrittäessään ottaa sitä kiinni, ravintolanomistaja juoksi paikalle sanoen, että haluaa pitää koiran. Se oli vain ilmestynyt ravintolan pihaan ja ystävystynyt ruokkijaansa. Niinpä Kim jätti hyvillä mielin Tandyn uudelle omistajalleen.

___________________________________________________________________

 

In Memorian...

Nyt on kulunut 14 vuotta siitä, kun Vincent saatiin kadulta kiinni ja tuotiin 'tuliaisena' Suomeen. Vincentin reipas, iloinen ja ihana luonne teki siitä helpon koiran suhtautua erilaisiin elämäntilanteisiin. Vinski oli elänyt rinnallani siitä saakka, kun tapailin tulevaa miestäni. Koko seurusteluajan, Vinski oli se 'pikku vauvamme', mitä hoidimme ja seurailimme. Avioliiton myötä Vincent muutti kanssamme uuteen kotiin, minne syntyi lapsi, sittemmin lapsia - ja aina hän sopeutui hyvin.

Nyt jouluna 2011 huomasimme Vinskin kainalossa tulehtuneen syöpäkasvaimen. Koira oli 'vanhentunut äkkiä'. Puolessa vuodessa sen turkki harmaantui, epilepsiakohtauksia ilmaantui, näkö ja kuulo oli heikentynyt. Sylissäkään se ei enää viihtynyt. Kasvi oli piilossa ja koska Vinski ei antanut ottaa syliin, huomattiin se vasta, kun se oli jo iso. Soitin heti aamulla lääkärille ja jo puhelimessa ennusteet olivat huonot, koska huonovointinen ei mahdollisesti edes selviä syöpäleikkauksesta.

Aamulla otimme koiran autoon ja veimme sen lapsuudenkotiini perheeni hyvästeltäväksi. Olin jo itse itkenyt edellisen illan ja taas oli vaikea pitää 'pokkaa', kun katsoin kuinka Vinski halattiin ja ruokittiin kaikilla herkuilla. Pari ruskeaa piparia otin vielä taskuun ja sitten lähdettiin.

Lääkäri kuunteli keuhkoja, hän epäili syövän levinneen keuhkoihin. Pahalaatuinen kasvi kuulemma oli, oireiden perusteella. Asia oli sitten selvä. Kyynelten valuessa halasin koiraani, kun tuttu eläinlääkäri kuiskasi Vinskin korvaan:' Nyt sinä lähdet Sofian luo koirien taivaaseen'. Pidin koiraani tiukasti itseäni vasten silitellen sitä koko rauhoittavan ja sitten lopullisen piikin antamisen ajan.

Oma isäni oli ajanut nopeasti paikalle ja kerkesi hänkin jättää koiralle hyvästit. 'Tähän ei totu sitten koskaan' - hän sanoi ja meni huoneen nurkkaan etsimään nenäpaperia.

Hiljaisina poistuimme huoneesta, mihin jätin 'itsestäni osan'. Mielessäni sanoin Jumalalle: Rakas Jumala, ota Vinski taivaaseen luoksesi odottamaan meitä.

 

Luna: Äitikoira menetti pentueensa, kotinsa, perheensä

Nimi: Luna (tarkoittaa 'kuuta' espanjaksi

Rotu: Monirotukoira (papillonia ja...)

Syntynyt: Vuonna 2002

Luonne: Iloinen, hienostunut, temperamenttinen tapaus

Lempileikki  ulkona: Naukkailu nilkkaan kiinni takaapäin

Lempileikki sisällä: Purkaa isännän sukkalaatikko

Erikoinen tapa: Vahtia ruokaansa tunteja satoi tai paistoi

Lunan tarina: Lunankin tarina on alkuun surullinen. Se eleli paikallisessa espanjalaisessa perheessä, kunnes sai neljä suloista pentua. Silloin omistajat saivat koirista tarpeekseen ja veivät Lunan pennut koirakotiin. Mutta se mitä Lunalle tapahtui, oli perin outoa. Sen sijaan, että omistajaperhe olisi jättänyt Lunankin koirakotiin, he jättivät sen oven taakse. Niin Lunasta tuli katukoira.

 

Koirakodin pitäjä löysi Lunan ravintolan lähistöltä joen törmältä tonkimasta jotain syötävää. Se oli laiha ja likainen ja mikä pahinta, omistajiensa hylkäämä äitikoira, jolta pennutkin oli riistetty. Ihmeellisesti koirakodinpitäjä sai Lunan kiinni ja voit kuvitella, että Lunan elämä muuttui kerta heitolla. Se sai tavata vielä yhden pennuistaan koirakodissa, muut olivat saaneet oitis uuden kodin, niin suloisia ne olivat olleet. Se sai myös kohdata ihmisiä jotka todella välittivät siitä.

 

Miten me sitten tavattiin tämä suloinen, vasta vuoden ikäinen kovia kokenut koiratyttö? Kun olin itse vienyt kolme koiraa vanhemmiltani omaan kotiini, äitini ilmoitti että jos soittaisit Kimille ja kysyisit 'jos siellä olisi jotain ihan pientä kilttiä koiraa'. Voit kuvitella, että oitis oli treffit sovittu ja Kim pyyhälsi maasturinsa kanssa parvekkeen alle näyttämään suloisia koiralapsia. Niitä oli kolme, mutta Luna tuntui heti juuri äidille sopivalta yksilöltä. Kun kuulimme sen tarinan, olimme myytyjä. Niin oli meillä jo kolmas koira Kimin koirakodista.

 

Kun Luna saapui Suomeen sen luonne muuttui parissa viikossa itsevarmaksi, kodin vartijaksi, joka viihtyi talon parhailla paikoilla ja oletti, että sille osoitetaan paikka myös ruokapöydässä, ja sehän sopi, koska kysymyksessä on erittäin eläinrakas perhe. Luna otti pomon paikan myös muiden koirien suhteen. Ihmeeksemme kummempia riitoja ei ilmennyt koirien kesken, ei edes Sofian kanssa, vaikka molemmat ovat tyttöjä. Luna otetaan mukaan myös tiettyihin kahviloihin, jolloin se tiirailee kiltisti kantolaukustaan ja naukkailee emännän mansikkatortusta. Ei hullumpaa hurjan menneisyyden jälkeen.

 

 

Iiris: Piikille menossa

Nimi: Iiris muuntautui sen entisestä nimestä Iines

Rotu: Ajokoiran ja berninpaimenkoiran sekoitus

Syntynyt: 1.11.2003

Luonne: Vilkas, kiltti, iloinen hulivili

Lempileikki  ulkona: 'Kaahailu'

Lempileikki sisällä: Vinskin kanssa riehuminen

Erikoinen tapa: Seurata perässä joka paikkaan kuin varjo

 

Iiriksen tarina: Iiris temmattiin matkalta piikille. Tuttumme soitti äidille ja kertoi, että kiltti ja nuori koira ollaan viemässä lopetettavaksi perheenjäsenten allergian takia. Äitini soitti minulle ja kertoi tilanteen. Olin oitis samaa mieltä hänen kanssaan. Koiraa ei lopeteta. Hankitaan sille koti vaikka millä konstilla, jos se ei tule toimeen meidän koirien kanssa. Äiti kävi muutamia keskusteluita puhelimessa ja pian koitti päivä kun koira tuotiin. Se oli niin kaunis ja herttainen! Ja niin pentumainen! Samantien se istui jalalleni ja antoi aimo moiskauksen suoraan suulle, vaikka sen entiset omistajat olivat vielä läsnä. Meistä tuli heti kaverit.

 

Entä muut? Lunan kanssa opettelu oli lasten leikkiä verrattaessa tähän tapaukseen. Lopputulos oli että koiria oli kiinni 3:ssa huoneessa kuin vuorotellen totutimme niitä toisiinsa. Pojat heiluttivat vaan häntää, mutta Sohvi murisi. Otimme poikakoirat mukaan ja Sohvi sai jäädä kiukuttelemaan porukoille pariksi päiväksi. En olisi villeimmässäkään mielikuvitusleikissä tullut ajatelleeksi, että kerran minulla on 4 +1 koiraa (1 koira on vanhemmillani)!

 

Tämä ihana koira sai meiltä hyvän kodin ja saimme jälleen olla onnellisia siitä, että saimme antaa pelastaa yhden apua tarvitsevan.

 

Julia: juopon suloisin saalis

Julia n.3kk ikäisenä

 

Julia n.9kk ikäisenä

Nimi: Julia, kutsutaan myös Juliksi

Rotu: Africanis

lisää rodusta: täällä http://www.sa-breeders.co.za/org/africanis/

Syntynyt: 3.3.2005

Luonne: Pentumaisen raisu, mutta varautunut ulkopuolisia kohtaan

Lempileikki  ulkona: Iiriksen kanssa painiminen

Lempileikki sisällä: Puntissa roikkuminen

Erikoinen tapa: Pyytää vettä suihkusta ja lipittää sitä seisten kahdella tassulla kylpyammetta vasten, vaikka vesikippo olisi helpommin saatavilla.

Julian tarina: Julia löytyi eräältä marokkolaiselta juoppomieheltä, joka kerjäsi kadulla rahaa. Koira oli lyhyessä remmissä koko päivän auringon paahteessa. Huomasimme tämän koiran aamulla mennessämme miehen ohi, kun koira oli siinä vielä illalla, pyysin miestäni yrittämään ostamaan tuo pentu, näet ajattelin, että jollei mies rakasta koiraa, on valmis luopumaan siitä. Näin kävi. Yht'äkkiä ravistelin itseäni ymmärtääkseni uuden tilanteen. Koiranpentu nojautui minuun sylissäni, kun kävelin samantien kauppaan hakemaan sille flexiä. Jääkö tämä meille? Saako sen tuoda Suomeen? Onko lentokoneessa tilaa? Näitä vielä miettiessäni myyjä kysyi katsellessaan suloista pentua sylissäni: 'How old it is?' Hmm. 'Actually I just bought it. I don't know..' Erikoinen vastaus niin yksinkertaiseen kysymykseen.

Ristimme pennun ensin Nooaksi, koska se tuli meille sinä päivänä kun teimme Nooa kappaleen videota. Sitten siitä tuli Mooses, kunnes Kim tullessaan katsomaan pentua kertoi sen olevan tyttö. Olisimme halunneet sille jonkin raamatullisen nimen, mutta kun sopivaa ei heti löytynyt, annoimme sille nimen Julia. Julia lähinnä söi, pureskeli nilkkoja ja 'merkitsi' paikkoja. Saimme elää pentuelämää 5 päivää, kunnes koitti eron hetki. Jouduin jättämään pennun Kimille pelastuslaitokseen, kunnes pentu olisi kyllin vanha saamaan rabies rokotteen - (näin neuvoi Suomen maa- ja metsätalousministeriö, jonne varta vasten soitin). Surullisten jäähyväisten saattelemana Julia jäi Espanjaan, mutta Kim (koirakodin pitäjä) lupasi hoitaa sitä sen aikaa kunnes se olisi valmis matkustamaan.

 

Päiviä laskettiin kovasti ja viimein koitti se jännittävä päivä. Sisko toi Julian lentokoneella Suomeen käydessään Espanjassa. Jumala kuuli taas ihmeellisesti rukoukset, koska Julia oli nukkunut ihan koko matkan kotiovelle saakka! Suloisesta pikku Juliasta oli kasvanut pitkäjalkainen 'honkkeli', joka kotiutui samantien yhdeksi koiraperheen jäseneksi.

 

Kun Julia varttui, siitä kasvoi kaunis, jäntevä ja sulavaliikkeinen koira. Se rakasti päivystää ja vahtia kotipihaa aamusta iltaan. Omaa perhettään ja tuttuja kohtaan se oli enemmän kuin tuttavallinen: se nuoli, hyppi 'tasajalkaa' ja änkesi syliin. Vieraita aidan ulkopuolella olevia kohtaan Juli taas käyttäytyi hyvin varauksellisesti. Myöhemmin myös huomasimme, että se olisikin onnellisempi perheessä, missä ei olisi muita koiria tai pieniä lapsia, Julilla kun on kova tarve olla se huomion keskipiste. Juli sitten löysikin hyvän kodin Eurajoelta, omistajan, jolla oli sille yksilöllistä aikaa.

 

 

Jacky: Kodistaan hyljätty sai uuden rakastavan kodin

Jacky 5 vuoden ikäisenä

Nimi: Jacky

Rotu: Jack Russel Mix

Syntynyt: 2001

Luonne: Rauhallinen, kiltti ja sävyisä pikku koira

Lempileikki  ulkona: Karkailu koirapuistoon

Lempileikki sisällä: Kananpalojen kerjääminen

Erikoinen tapa: Toisin kuin Jack Russelit yleensä, Job on aivan 'sanaton'. Se ei ole haukkunut vielä kertaakaan, vaikka muut koirat haukkuvat. Tyynenä se vain seurailee uutta rakastavaa omistajaansa.

Jackyn tarina: Olimme kuvaamassa Espanjan koiratarhoja. Vierailimme par aikaa P.A.D'n koiratarhalla. Kysyin kuvausta varten 'tarhan kilteintä' koiraa syliini. Tarhan perustaja, Edi, toi syliini pienen koiran, joka nojautui heti rintaani vasten täydellä luottamuksella. Se piti tassujaan ojossa ja tillitti minua ystäväisillä silmillään. Tämä kaveri oli paikoillaan koko kuvauksen ajan. Sitten se vietiin takaisin häkkiin, takaisin kaltereiden taa, vaikka se jo hetken luuli, että olisikin saanut jäädä kaipaamaansa syliin. Kun Edi vei koiraa takaisin, minua alkoi painamaan tuo asia. Aloin kyselemään koirasta ja sain kuulla, että se oli 4 vuotta perheessä kotikoirana. Sitten yllättäen sen omistaja toikin lemmikkinsä koiratarhalle ja jätti sen sinne. Muu perhe oli vastustanut päätöstä, mutta se ei auttanut. Jacky hylättiin. Ne ihmiset, joihin se luotti ja joita se rakasti, hylkäsivät sen. Siitä päivästä alkaen, Jacky katseli ihmisiä kaltereiden takaa, sen kohtalotoverit saivat kodin, mutta se itse vain odotti ja odotti...

 

Itselläni on tällä hetkellä jo viisi 'hyljättyä' koiraa, se on jo aika hyvä kokoonpano, mutta mieleeni tuli äitini, jolla oli Luna-koira, pieni ja mustavalkoinen, niinkuin Jackykin. Laitoin äidille sähköpostia ja Jackyn kuvia - ja se oli siinä! Voi miten iloinen olin, kun ilmoitin Miia Marjamäellä, joka välittää Espanjan koiria ja hoitaa heidän asioitaan, että Jobia voisi kysyä mukaan Suomeen vietäväksi. Asiat hoituivat niin hyvin, että Edi oli tuomassa Jackyä ja sen koppikaveria meille lentoasemalle (joka oli myös saanut Suomesta kodin). Myös S.O.S tarhan Kim toi yhden koiran meille kentällä. He hoitivat paperiasiat ja niin me lähdettiin Suomeen kolmen koiran kanssa. Toimimme kahden koiran lentokummeina ja yksi koira, nimeltä Jacky matkusti kassissa jalkatilassa Espanjan häkkioloista Suomeen, kotiin, missä sitä rakastetaan hyvin paljon.

 

Luna tottui kaveriin heti ja niin koko perhe. Kaikki ihmettelivät sen kiltteyttä. Se rakastaa olla sylissä, ihmistä lähellä. Sitä se varmaan kaipasikin. Saamme olla onnellisia antaessamme kodin taas yhdelle kaltoin kohdellulle pikku kaverille.

 

 

 

 

Jeremy: Lapset saivat koirasta oman lastenvahdin

Jeremy 4 vuoden ikäisenä

Nimi: Jeremy

Rotu: Scotlannin paimenkoira (Pitkäkarvainen collie), väri tricolor

Syntynyt: heinäkuussa 2006

Luonne: Lapsirakas, iloinen ja todella kiltti

Lempileikki ulkona: Ihan sekopäänä pallojen perässä juokseminen ja niiden noutaminen kymmeniä ja satoja kertoja...

Lempileikki sisällä: Legolinnojen tallominen ja Olivian sänkyyn ahtautuminen

Erikoinen tapa: Jeremy paimentaa ja holhoaa lapsia. Toisinaan se juoksee 4 vuotiaan tyttömme perässä ulkona minne ikinä hän menee ja vinkuu sitten niin kauan oven takana, että pääsee myös päiväunille tyttöjen viereen.

Jeremyn tarina: Olen koko elämäni ajan haaveillut omasta colliesta. Nyt se haave toteutui, kun sain antaa kodin ihanalle 4vuotiaalle uros collielle, jonka omassa perheessä ei ollut enää sille aikaa ja perheen lapsilla oli ilmentynyt allergiaa. Sain puhuttua mieheni 'ympäri' ja sitten lähdettiin Poriin katsomaan uutta haukkua.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Jeremy otti meidät iloisena vastaan ja nousi sitten kahdelle jalalle antaakseen aimo pusut - ja suoraan suulle! Meistä tuli heti kaverit. Omistaja kertoi koirasta ja kaikki sen ominaisuudet tuntuivat menevän nappiin omien toiveidemme kanssa. Jeremy oli ollut ensin alkoholisoituneen miehen koira, jolta nykyinen omistaja oli sen hakenut itselleen. Nyt me antaisimme sille kolmannen kodin ja Jumala niin suokoon, että lopullisen.

 

Ensimmäinen tapaaminen muiden haukkujemme kanssa oli yhtä rumbaa. Kaikki kolme muuta kiersi, haisteli ja tutki uutta tulokasta, joka oli hieman vaikeana. Iiris yritti leikkiä sen kanssa, Vinski tutkia ja pikkumies Jacky vähän komennella. Välillä jouduin ottamaan muut koirat eri huoneeseen, jotta Jeremy saisi rauhassa tutkia uutta kotiaan. Kotiportin se merkkasi vain  8 kertaa...

 

Ensimmäisen yön se ulvoi sydäntä särkevästi, mutta jo seuraavan yön se nukkui onnellisena lastenhuoneessa. Yritti jopa päästä Olivian viereenkin ja loppuyöstä pääsikin...

 

Jeremystä tuli parissa viikossa tiivis perheenjäsen, joka portin ollessa aukikin istui kotioven edessä ja odotti, että joku heittäisi sille palloa, sadannen kerran tänään. Se otti paikan koiraporukassa hännänhuippuna, niinkuin pitikin ikänsäkin puolesta.

Jeremystä tuli enemminkin koko perheen lastenvahti, joka huolehti, että perhe on ja pysyy aina koossa.

 

 

 

 

Etusivu   Koirat esittäytyy   Koira-albumi   Haastattelu   Löytöeläimet   Koiratarhoille   Koiratarinoita   Koiralinkit

KOTISIVU MUSIIKKI AVAIMET SISUSTUS VALOKUVAUS HÄÄT VAUVAT  TAIDE   KOIRAT SHOP